Tää viikko on ollut tosi kummallinen. Töissä ei tavallaan oo mitään hengenhätää, hommia on, mutta ei ajankäytöllisesti mitään katastrofitilannetta. Kuitenkin oon ollu tosi stressaantunut. Totesin, että stressaan sitä, että nykyisille töille on budjetoitu niin pienet tuntimäärät, etten pysty saamaan töitä valmiiksi suunnitellussa ajassa ja joudun ylittämään tuntimäärät. Ja siitähän pomot ei taas tykkää. Tiedän kyllä, että ei se aina ole oma vika. Projekteja tarjotaan välillä naurettavan halvalla vain sen takia, että niitä saataisiin. Siinä ei suunnittelijalta kysellä, kuinka paljon työn tekemiseen todellisuudessa menee aikaa. Esimiehet ovat välillä sanoneetkin, että pitäisi suhteuttaa työn laatua käytössä olevaan tuntimäärään. Mutta kun en osaa päästää käsistäni huonoja suunnitelmia. Tiedän kyllä, että välillä hieron ja viimeistelen piirustuksia liian pitkään, mutta minkäs teet. Kun on täydellisyyden tavoittelija joissain asioissa, niin sitten on…
Mistä tulikin mieleen, että voisin olla täydellisyyden tavoittelija jossain muussakin asiassa. Nimittäin siivoamisessa. Milloinkohan saisin sen inspiraation, että lopulta tekisin suursiivouksen ja järjestelisin joulukuun Lapin reissusta saakka vallinneen kaaoksen pois..
Tällä viikolla on yrittänyt myös puskea pientä flunssaa. Kurkku on yrittänyt tulla kipeäksi, mutta ei ole sitten kuitenkaan kunnolla tullut. Välillä vähän yskittää syvältä rinnasta ja limaa on jossain, mutta se ei tule ulos. Nyt ei oikein tiedä, uskaltaisiko tänään lähteä hiihtämään vai ei. Maanantaina olisi työn puolesta edustustehtävänä leikkimieliset Vesihiihdot ja olisi kiva käydä ottamassa vielä viime hetken tuntumaa. Mutta toisaalta en tiedä, uskaltaako riskeerata, että jos tauti puskeekin kunnolla päälle, jos nyt lähtee urheilemaan… Täytyy katsoa, mihin olotila tästä kehittyy.
Eilen illalla iski taas pitkästä aikaa otsikon levoton rauhattomuus. Stressaava työviikko, illan laulutunnin lataus ja kiireinen kaupassa juoksu juuri ennen yhdeksää pitivät ylikierroksilla pitkälle iltaan. Vaikka kuluneen viikon väsymys painoi päälle, yliviritystila oli valtaisa. Tuli taas sellainen olo, että elämä vain valuu koko ajan hukkaan. Että olisi pitänyt lähteä ulos ihmisten ilmoille yöperhoseksi. Mutta todellisuudessa ei kyllä olisi tullut mieleenkään lähteä.
Jos olen rehellinen itselleni, ahdistuksen takana oli vain ja ainoastaan Verkatehtaan Suisto-klubin mainos-standin ilmoitus illan esiintyjistä: Dead In The Water.
Katkeransuloisia muistoja.