Tänä aamuna, kun tulin töihin, havahduin siihen, että puoli kahdeksalta taivas oli jo aivan vaalea. Aamut ovat valostuneet kuin varkain. Iski samanlainen ahdistus kuin elokuussa kesäiltojen pimetessä. Tässäkö se talvi nyt oli? Nytkö se kevät jo tulee? Ei vaan, ihanaahan se on, että kevät tulee. Tuntuu vain oudolta, kun olen vielä katsellut ja miettiny hiihtoreissuja keväälle ja etelässä alkaa olla jo kevään merkkejä. Tosin vielä se kunnon talvi ehtii monta kertaa yllättää täälläkin.
Ensi viikonloppuna on sitten edessä luultavasti tämän talven kovin koitos, nimittäin Finlandia-hiihto. Puolikas matka tosin vain eli 32 km, mutta ihan riittävästi sitä on siinäkin suksittavaa. Lupauduin työkaverin seuraksi puolihuolimattomasti, mutta on vähän sellainen olo, että mitä sitä on tullut luvattua. Tosin työkaverini on tähän mennessä hiihtänyt 10 km, kun minulla sentään on mittarissa noin 170 km hiihtoa tälle talvelle. Enemmänkin olisi voinut ihan hyvin hiihtää. Kotikaupungissa on mainiot olosuhteet. Mutta käytännössä hiihtely on jäänyt pariin kertaan viikossa. Tosin olen jo nyt hiihtänyt enemmän kuin yhtenäkään talvena aikuisiällä. Tuntuu vain, että tuo Finlandia on jotenkin tehnyt hiihtämisestä sellaista pakonomaista. Pakko lähteä hiihtämään, kun on se Finlandiakin tulossa. Itse asiassa odotan innolla, että se on ohi. Sitten voi taas lähteä hiihtämään rennoin mielin, lyhyen lenkin jos siltä tuntuu, tai luistellen, jos pertsa ei maistu.