Eilen ja tänään on kyllä ollu sellanen olo, ettei oo päivä valjennu ollenkaan. Kello oli vasta kolme, kun mä jo ihmettelin, etteikö kello oo sen enempää. Tuntui, että olis jo ilta.
Jotenkin tänä syksynä mä tiedostan ja tunnen tän oman kaamosmasennuksen tai syysmasennuksen, tai mikä se nyt onkaan, voimakkaampana kuin ennen. Ehkä se on sitä, että on oppinu vuosien mittaan tulkitsemaan itseään paremmin tai jotain. Jotain piristystä tähän harmauteen kuitenkin kaipais. Onneks mun hiihtoloman alkuun ei oo enää kuin 5 viikkoa. Se aika hujahtaa ohi äkkiä. Ja sit onkin jo joulu. Jotenkin tuntuu, että jos sinne jouluun selviää, niin sitten selviää muutenkin. Tai tietysti, kun sittenhän aletaan mennä jo taas valoa kohti.. 🙂