Ne on ihan kivoja aikoja kun pystyn elättelemään ihastusta jotakuta kohtaan. Viimeksikin oli vähän vakavammanoloinen sellainen tilanne yllä kun gradua väsäsin. Kummasti se helpotti löytämään motivaatiota sen puurtamiseen.
Mutta tuli siinäkin lopulta vastaan se hetki kun joutui toteamaan että ei tästä olekaan odotettavissa mitään. Miten sitä voikin päätyä vetämään samoista tilanteista niin erilaiset johtopäätökset… Olin päästänyt toivon valloilleen samalla kun toinen osapuoli luuli vain tapailevansa kaveria. Asiat selvitettiin ja vakiinnuimme kavereiksi. Ei minusta kuulemma ulkoapäin huomaa kun elättelen romanttisia ajatuksia.
Oli se tietysti aika kurjan tuntuista kun huomasi toivon turhaksi, taas kerran. Onneksi gradu oli jo painossa, silloin.
Yritän kovasti saada aikaiseksi kotona istuskellessa omaa projektia, kun ei ole kukaan huolinut minua töihinkään. Ideoita riittää ja tiedän olevani pätevä niitten läpivetämiseen mutta motivaatio on vähän hukassa. Masentaakin, taas. Joku tyttö johon voisin ihastua voisi olla ihan kätevä tähän.
Tuskin.