Olen pohtinut elämääni viimeiset kaksi päivää ja todennut, että en pidä näkemästäni. Elämässäni on teknisesti ottaen kaikki hyvin, on kiva työ, on stipendit ja hienot työtodistukset. Vaan enpä ole onnellinen. Olen stressaantunut, en ehdi tehdä mitään sellaista, josta nautin, olen ärtynyt ja alakuloinen. Hittoako sillä rahalla tekee, jos ei ehdi elämään lainkaan. Tällä menolla havahdun viisikymppisenä ja katsoessani taaksepäin elettyä elämää niin en näe siellä mitään muuta kuin graafisia kaavioita, suunnitelmia ja tilastoja. Nyt minulle riitti. Kahden vuoden jälkeen totean, että kiitos, mutta ei kiitos. Niinpä tein suuria muutoksia tulevaisuuden suunnitelmiini. Jatkan tällä linjalla vielä kesän loppuun asti, koska en voi tällä hetkellä hypätä oravanpyörästä pois. Lupaan myös itselleni, että en jää enää tuohon firmaan vaikka lupaisivat kuun ja tähdet taivaalta. Haluan työpaikan, joka jättää aikaa ja energiaa muullekin elämälle. Tässä vaiheessa se, että palkka laskee 50% ei tunnu pahalta uhraukselta sen eteen, että saan aikaa taas harrastaa rakastamaani liikuntaa, ehdin ylläpitää sosiaalista elämää ja saatan jopa hankkia koiran. Nih!
Haluan elämäni takaisin hitto vie 🙂