Olen jo pari viikkoa miettinyt, että elämästäni on tullut aivan liian suorituskeskeistä. Huomaan koko ajan eläväni aikataulujen ja kaavioiden varassa. Olen joutunut väkisinkin miettimään, että onko tämä todella sitä mitä haluan elämältäni? En ehdi tavata enää kavereitani, osa ystävyyssuhteista on hiipunut puhtaasti kiireiden takia ja jäljellä olevien kanssa huomaan puhuvani vain puhelimessa tai kommunikoivani tietokoneen kautta. En enää ehdi tavata ihmisiä, enkä ehdi edes harrastaa liikuntaa niin paljon kuin haluaisin. Ketä se hyödyttää, että hukkaan nuoruuteni tahkoamalla stressaantuneena töitä tai paahtamalla koulussa? Työnantajaa epäilemättä, mutta ei minua. Sovin tänään itseni kanssa, että muutan elämääni hiukan rennommaksi kesän jälkeen. Hyppään oravanpyörästä pois ja alan taas pyhittää aikaa niille asioille, jotka ovat minulle tärkeitä eli kavereille ja liikunnalle. Yritän löytää samalla sen kuuluisan kultaisen keskitien. Mitä sitten jos palkkani laskee huomattavasti. Rahaahan se vain on. Muutama kuukausi enää tätä elämää ja sitten alkavat puhaltaa muutoksen tuulet 🙂
