Sain mielenkiintoisen puhelun äidiltäni. Hän kertoi innostuneesti miten kolmekymppiset miehet ovat niin viriilejä ja elämäniloisia. Samaan hengenvetoon hän haukkui lyttyyn kaikki viisikymppiset miehet. Hänen näkemyksensä mukaan miehet alkavat pilaantua siinä neljänkympin tienoilla, jonka jälkeen heistä tulee pessimistisiä ja elämäänsä kyllästyneitä mutrunaamoja, jotka odottavat elämältä enää vain kuolemaa. Kysyin äidiltäni, että minkälainen hän itse kokee olevansa, ottaen huomioon, että eilen hän täytti itsekin viisikymmentä. Tähän hän vastasi, että naiset ovat viisikymppisenä parhaimmillaan. Täynnä unelmia ja elämäniloa tietenkin! Kuunneltuani puolisen tuntia hänen hehkuttamistaan uskaltauduin kysymään, että tarkoittaako tämä, että seuraavissa sukujuhlissa hän esittelee ”isäpuolenani” jonkun kolmekymppisen kollin? Kuulemma hyvinkin mahdollista.
Puoli vuotta sitten kauhistelin hänen vihreäksi värjättyjä hiuksiaan ja päivittelin mielessäni, että kaikenlaista se keski-iän kriisi teettääkin, mutta jos olisin tiennyt, että tapailemme nykyään äitini kanssa samanikäisiä miehiä, niin noh, olisin saattanut jättää päivittelemättä. Meillä oli ennen sopimus, että minä saan alle 35-vuotiaat miehet ja äitini yli 35- vuotiaat, mutta ilmeisesti sääntöjä on muutettu. Täytyy siis ilmeisesti alkaa katsella alle kolmekymppisiä miehiä, koska olisi aika villiä, että äitini mies olisi omaani nuorempi 😀
Voi huokaus, mitähän seuraavaksi? Miksi perheeni ei voi olla ihan normaalia ja konservatiivista mallia? 😀
—
C