Olen lukenut lyhyessä ajassa viisi Mary H. Clarkin kirjoittamaa kirjaa. Kaksi ensimmäistä kirjaa olivat mielestäni hyviä, kolmannen kirjan kohdalla pienet yksityiskohdat alkoivat häiritä ja nyt en taida enää vaivautua lukemaan viimeistä kirjaa. Ongelma on se, että kirjat ovat alkaneet toistaa itseään. Mary H. Clark on ilmeisen mieltynyt sijoittamaan kirjansa tapahtumat aina samoille alueille, nimeämään aina jonkun hahmoistaan Opaliksi ja toistelemaan jokaisessa kirjassaan samoja kielikuvia tai vertauksia. Se joka toimii loistavasti kerran, menettelee vielä toisellakin kerralla, mutta alkaa jo nyppiä aika pahasti useamman kirjan jälkeen. Koen suurta tarvetta vain osoittaa näitä epäkohtia sormella lukiessani ja noh, se ei täysin vastaa enää lukunautintoa. Vaikka kieltämättä pilkun-lähi-tarkastelukin on joskus sangen tyydyttävää. Tässä tapauksessa se ei enää vastaa tarkoitustaan.
Liza Marklundin uusin teos oli sekin pienoinen pettymys. Juonen rakentelu alkoi lupaavasti, mutta valitettavasti hyvä idea laski kuin lehmän häntä loppua kohden. Mikään ei ole ärsyttävämpää kuin hyvän kirjailijan uusin teos, joka ei vastaa odotuksia. Epäilemättä korkean tason säilyttäminen teos toisensa jälkeen on vaikeaa, mutta siinä vaiheessa kun kirjasta paistaa liian selkeästi läpi, että se on kiireessä viimeistelty ja mielikuvistus on loppunut kesken niin olisi parasta siirtää teos vielä ajatusmyssyn alle, eikä kiirehtiä julkaisemaan sitä. Tiedä sitten minkälainen sopimus Marklundilla ja hänen kustantajallaan on, mutta hätiköiden harvoin tulee hyvää.
—
C