Kaveri soitti eilen illalla ja kysyi haluanko lähteä ihan vain kahville jonnekin siitä huolimatta, että oli perjantai-ilta. Idea oli mielestäni hyvä, joten laitoin villatakin päälle ja suunnistin pissisten ja bilekansan läpi keskustaan. Löysimme pienen kivan kahvilan, jossa kulutimme koko yön teekupposten äärellä. Emme tehneet mitään muuta kuin nauroimme, puhuimme ja kehitimme toinen toistaan absurdimpia suunnitelmia, joilla voisimme pelastaa maailman ja sen jälkeen tietenkin kaapata itsevaltiuden. Toisin sanoen täysin idealistista ja täysin epärealistista suunsoittoa. Tulin yöbussilla kotiin ja täytyy sanoa, että olin harvinaisen iloinen. Vanhaan aikaan kahvittelin usein kavereiden kanssa yöaikaan ja nautin suuresti yön pimeinä tunteina käymistämme keskusteluista. Sitten kasvoin aikuiseksi ja tapa jäi. Itse asiassa vielä toissa kesänä ei ollut lainkaan tavatonta, että joku tuttu tuli käymään yöllä teellä luonani tai haki minut jonnekin keskiyön jälkeen. Minulla oli aikaa ja unelmia.
Aloin väkisinkin miettiä, että missä vaiheessa minusta tuli tylsä aikuinen, joka menee kymmenen uutisten jälkeen nukkumaan ja herää aamulla herätyskellon soittoon? Olen niin kovin onnellinen, että tällä hetkellä minulla on mahdollisuus taas hetken aikaa olla vapaa työstressistä ja maalata suuria unelmia. Sillä ei ole mitään merkitystä toteutuvatko ne. Ainoastaan sillä on merkitystä, että minulla on aikaa ja vapaus miettiä asioita arjen yläpuolellakin. Aika tosiaan on rahaa ja nyt tunnen itseni kovin varakkaaksi:)