Minulle sanottiin viime vuonna, että: ”sun ongelma on se, että sä et tarvitse muita ihmisiä!”. Lause on jäänyt mieleeni kummittelemaan, koska se on hyvin pitkälti totta. Pidän ystävistäni ja läheisistäni, mutta en suoranaisesti tarvitse heitä. Olen yrittänyt opetella tarvitsemaan ihmisiä tai ainakin osoittamaan, että tarvitsisin heitä, koska lyhyen gallupin jälkeen useampikin ihminen oli sitä mieltä, että olisi mukavaa jos tarvitsisin heitä johonkin. Tämä tuli hieman yllätyksenä. Tiedän olevani kohtuullisen omatoiminen ihminen, mutta en ole ajatellut tätä huonona asiana. Olen uusavuton ainoastaan keittiössä. En ymmärrä miksi se ei riitä, että pidän ystävieni seurasta, mutta olen joka tapauksessa yrittänyt skarpata. Yllättäen en ole edistynyt kovinkaan hyvin.
Toissa päivänä kompastuin taas omaan näppäryyteeni. Eräs huonekaluni oli rikki ja luonani ollut miespuolinen henkilö huomautti asiasta. Noh, kaivoin vielä samana päivänä kaapistani hienon Black & Deckerin iskuporakoneen ja korjasin rikkoutuneen osan. Seuraavana päivänä samainen miespuolinen henkilö tuli oveni taakse kantaen työkalupakkia. Hän oli tullut korjaamaan rikkinäisen huonekalun ja varustautunut asiaankuuluvasti. Voin sanoa, että ei ole varmaankaan koskaan nolottanut niin paljon sanoa, että korjasin sen jo. Vannon, että seuraavan kerran kun jokin menee kodissani rikki, niin odotan vain kiltisti, että joku muu tulee korjaamaan sen. Mikäli kukaan ei tule siinä vaiheessa auttamaan, niin alan valittaa suureen ääneen, että ihmiset ovat itsekkäitä eivätkä koskaan ole paikalla kun tarvitsin heitä. Nih!