Ymmärsin eilen yhden ison asian itsestäni. Olen potenut lähes koko elämäni jonkinasteista sitoutumiskammoa, enkä ole koskaan ymmärtänyt syytä tähän. Olin eilen ulkona erään miehen kanssa ja meillä oli todella hauskaa. Nauroimme ja suunnittelimme tanssitunnille menemistä. Olin onnellinen siitä, että tapasin uusia mukavia ihmisiä, olin hyvässä ja huumorintajuisessa seurassa, sekä mikä parasta sain puhuttua seuralaiseni paritanssikurssille. Se ei ollut edes vaikeaa, koska hän tietää, että rakastan tanssimista, niin hän kysyi, että haluaisinko lähteä hänen kanssaan naureskelemaan parketille opettajien johdolla. Mietin pitkään yöhön, että miksi olen niin onnellinen ja ymmärsin yhtäkkiä, että olin onnellinen koska sain puuhailla ja suunnitella kaikenlaista. Parisuhteessa eläminen on aina loppujen lopuksi tylsän tasaista. Olen ollut myös jokaisessa parisuhteessani yksinäinen ja siten myös pohjattoman onneton. Syyt ja parisuhteet ovat vaihdelleet, mutta vasta suhteessa tunnen itseni yksinäiseksi. Eläessäni vapaaherrana en koe olevani lainkaan yksinäinen. Ihmiset pyytävät minua ulos, tekevät kaikenlaista ja käyvät kanssani mielenkiintoisia keskusteluja.
Ymmärsin, että en voi koskaan saavuttaa parisuhteessa samanlaista monimuotoisuutta, koska yksittäinen ihminen ei vain voi vastata kaikkiin tarpeisiini tyydyttävästi. Totuus on se, että pidän treffailusta ja saan siitä paljon tunnetasolla. Mikäli olen suhteessa, niin en voi luonnollisestikaan juoksennella ympäriinsä tapaillen uusia miehiä. Onnellisuuteni avain on kuitenkin juuri uusien mielenkiintoisten ihmisten tapaaminen muissa tilanteissa kuin bileissä juoksemisen yhteydessä. Minua ei huvita käydä baarissa, vaan haluan nimenomaisesti keskustella ihmisten kanssa ja tehdä heidän kanssaan kaikenlaista. Käydä kävelyillä, kahvilla, tapahtumissa, tanssikursseilla jne. Voin tehdä näitä asioita ystävieni kanssa tai yrittää saada parisuhteen toista osapuolta osallistumaan, mutta faktaa on se, että vaihtelunhaluni on pohjaton ja kyllästyn nopeasti. En ole valmis sellaiseen elämään, että herään, syön, menen töihin, nukun ja teen saman joka ikinen päivä. Välillä käydään toisten pariskuntien kanssa syömässä tai kylässä. En tiedä tulenko koskaan edes olemaan valmis sellaiseen. Voin elää niin, mutta se tappaa sieluni. Olen kuvitellut, että minun tulee olla parisuhteessa, koska siten oppisin olemaan onnellinen suhteessa. Nyt tiedän, että se ei ole koskaan mahdollista. Saatan joskus tulevaisuudessa tavata ihmisen, joka vastaa edes suurimpaan osaan tarpeistani, mutta hyväksyn sen asian, että eläessäni vapaaherrana olen onnellisimmillani. Kuvittelin kauan, että parisuhde tekisi minulle hyvää, mutta totuus on se, että jokainen suhteeni on vain pahentanut sitoutumiskammoani. Jokaisen suhteeni jälkeen kynnys sitoutua on noussut aina vain korkeammalle. Voi olla, että en vain osaa arvostaa parisuhteen tuomia etuja, tasaista arkea ja rauhallista elämää. Olen saanut kuulla aina moitteita siitä, että minun arkeni ei vastaa normaalin ihmisen arkea. Ymmärrän kyllä, että elämäni on vilkkaampaa ja vauhdikkaampaa kuin muiden elämä, mutta se tekee elämästä minulle elämisen arvoista.