Lentelipä kerran, kirkkaan auringon alla, pieni keltainen lintu. Se kuuli tuulen suhinan korvissaan ja tunsi ilman siipiensä alla. Se tunsi olevansa onnekas pieni otus saadessaan nauttia kauniista maisemista. Yhtäkkiä sen ympärille heitettiin verkko. Se näki verkon läpi, mutta ei voinut liikuntaa höyhentäänkään. Se yritti räpiköidä vastaan ison ihmisen ottaessa sen käteensä ja laittaessa sen pieneen kultaiseen häkkiin. Ihminen oli kuitenkin liian voimakas ja lintu niin kovin pieni. Pieni keltainen lintu oli kauhuissaan ja peloissaan. Se ei ymmärtänyt mitä tapahtui. Onnekseen se kuitenkin huomasi, että häkin ovi oli raollaan. Pieni keltainen lintu juoksi adrenaliinia suonissaan niin kovaa kuin pienistä jaloistaan pääsi ja lähti lentoon. Se ei voinut uskoa hyvää onneaan. Se oli jälleen vapaa! Pieni keltainen lintu kuuli kuinka ihminen huusi ja manasi sitä tulemaan takaisin, ennenkuin se suuntasi nokkansa kohti sinistä taivasta ja lensi kauas pois.
Niin lenteli pieni keltainen lintu onnellisena sinisellä taivaanrannalla. Se harjoitteli erilaisia kieppejä ja nautti vaihtuvista maisemista. Yhtäkkiä se huomasi verkon lähestyvän jälleen yläpuoleltaan, mutta se oli liian myöhäistä. Se oli jäänyt jälleen vangiksi. Iso ihminen laittoi pienen keltaisen linnun isoon kultaiseen häkkiin ja sanoi, että siellä sen olisi hyvä olla. Pieni keltainen lintu katseli yllättyneenä ympärilleen. Ihminen antoi linnulle hyvää ruokaa ja kertoi miten kaunis pieni keltainen lintu se olikaan. Ihminen myös vakuutti, että pieni keltainen lintu tottuisi kyllä asumaan kultaisessa häkissään. Olihan häkki iso ja kaunis. Niin ei kuitenkaan käynyt, vaikka viikot ja kuukaudet kuluivat. Pieni keltainen lintu katsoi kaltereiden välistä sinistä taivasta ja kaipasi takaisin lentämään. Se oli surullinen. Yhtenä päivänä ihminen avasi häkin oven, jolloin pieni keltainen lintu juoksi ovelle ja lähti lentoon. Se näki sinisen taivaan ja suunnisti suoraan sitä kohti sydän pamppaillen. Juuri kun se luuli olevansa vapaa, niin se putosikin maahan ja menetti lähes heti tajuntansa kivusta.
Kun pieni keltainen lintu virkosi, niin se huomasi, että ihminen katseli sitä huolestuneena häkin ulkopuolta ja ihmetteli miksi se oli lentänyt ikkunaa päin. Hassu siivekäs. Pieni keltainen lintu oli kovin kipeä, sen päätä särki, mutta ihminen toi sille raikasta vettä ja silitti sen siipiä. Päivät kuluivat ja pieni keltainen lintu tervehtyi. Ihminen toi sille erilaisia virikkeitä ja leluja, jotta se viihtyisi paremmin häkissään ja piti sille seuraa. Pieni keltainen lintu kuitenkin masentui ja lakkasi syömästä. Se oli hyvin surullinen, koska se kaipasi tuulen tunnetta siipiensä alla ja entistä elämäänsä tähtitaivaan alla. Pieni keltainen lintu sairastui vakavasti, jolloin ihminen nosti sen pois häkistä. Hän piteli varovaisesti pientä keltaista lintua käsissään ja katseli sitä tarkkaavaisesti. Yhtäkkiä pieni keltainen lintu näki tilaisuutensa tulleen ja se alkoi avata siipiään, mutta sitten se muisti miten ihminen oli auttanut sitä sen ollessa kipeä. Se koki syyllisyyttä halutessaan lähteä pois, vaikka ihminen oli ollut sille niin kiltti. Se epäröi käsien päällä, eikä tiennyt mitä sen tulisi tehdä. Sitten se kuuli ihmisen sanovan, että pienen keltaisen linnun täytyy olla todella kipeä, koska se ei lennä, vaikka pienet keltaiset linnut on luotu lentämään. Sen kuultuaan pieni keltainen lintu nousi siivilleen. Se räpytteli hetken aikaa ihmeissää ja hetken aikaa jopa pelkäsi, että oli unohtanut miten lennetään. Lopulta se huomasi siipiensä kantavan ja niin se lensi ovesta ulos. Aurinko häikäisi sen silmiä ja suuntavaistokin oli mennyt pitkässä vankeudessa sekaisin, mutta se nautti täysin rinnoin lentämisestä, vaihtuvista maisemista ja vapaudestaan.
Jos katsot tarkasti niin saatat nähdä pienen keltaisen linnun istuvan iltaisin puistossa penkin reunuksella ja miettivän. Se miettii elämäänsä häkissä ja syvällä sisimmässään se tietää ihmisen ymmärtävän miksi sen piti päästä takaisin lentämään. Se on myös aivan varma, että nyt kun se on poissa, niin kenties ihminenkin oppii lentämään rautasiivillä.