Uuden tiedon oppiminen on huomattavasti helpompaa jos sen voi sulauttaa jo olemassa olevaan tietoon. Esimerkiksi kertolaskujen oppimisen edellytys on numeroiden osaaminen jne. Joskus vanhasta tiedosta saattaa olla myös haittaa, ellei sitä pysty päivittämään ajan tasalle. Olen jumittanut erään ongelman parissa kohta kolme päivää. Ongelman nimi on aukko muistissa ja uusi tieto, joka on ristiriidassa vanhan tiedon kanssa. Olen lukenut joskus psykologisesta tutkimuksesta (Paplov/Freud/?), jossa testattiin sijaistoimintoa. Idea oli tiivistettynä se, että kun harakka näkee heijastuksensa auton ikkunoista se alkaa hyökkäillä kuvaansa kohti ja suojella reviiriään tunkeilijalta. Lopulta se kuitenkin turhautuu, koska peilikuva vain toistaa sen omia eleitä, jolloin harakka yhtäkkiä nukahtaa. Kun se herää, niin se vain lentää pois. Kyseessä on siis stressaavan tilanteen laukaisema sijaistoiminto.
Kolme päivää sitten maailmani järkkyi kun kuulin aamulla radiosta uudesta tutkimuksesta, jonka mukaan harakka tunnistaa peilikuvansa. Tässähän on selkeä ristiriita. Onko vanhempi tutkimus sijaistoiminnosta virheellinen vai onko uusi tutkimus harakan omakuvan tunnistamisesta virheellinen? Syy voi olla myös se, että sijaistoimintoa tutkittaessa koe-eläimenä olikin esimerkiksi varis tai jokin muu lintu. Syy saattaa löytyä myös koeauton tuulilasista tai koehetken valaistusolosuhteista. Syitähän voi olla lukemattomia. Olen piinannut kohta kolme päivää tällä asialla tuttujani, mutta kukaan ei muista yksityiskohtia, eikä osaa vahvistaa tai todeta virheelliseksi muistikuvaani. En voi tarkistaa mistä oli tasan tarkkaan kysymys, koska en muista tutkimuksen tehneen psykologin nimeä. Argh.
Tiedän, että tämä asia on mitättömän pieni, mutta se vain häiritsee. Kohta olen niin epätoivoinen, että käyn kaivamassa varastosta vanhoja koulukirjoja ja pengon sieltä tiedon esiin. Huoh, miten jokin asia voi vaivata näin paljon. En enää koskaan kuuntele radioa.
Ai niin, iloa ja menestystä vuodelle 2009! 🙂
—
C