Ystäväni sanoi minulle tänään, että oletko koskaan miettinyt miksi me tulemme aina vain vuodesta toiseen näin hyvin toimeen? Hän totesi samaan hengenvetoon, että me olemme kuitenkin hyvin erilaisia ihmisiä. Totesin, että ehkä juuri sen takia. Tarpeeksi samaa, jotta on yhteisiä asioita joista jutella, mutta kuitenkin tarpeeksi erilaisia, että omat huonot piirteet eivät ala ärsyttää toisessa. Mielenkiinnonkohteemme ovat monessa suhteessa erilaiset, mutta meillä molemmilla on yksi yhteinen nimittäjä. Se on innostus kaikkea uutta kohtaan. Hän kertoo minulle asioita joita en muuten koskaan kuulisi, koska ne eivät sinällään herätä kiinnostustani, mutta jos toinen innostuu selittämään jostakin silmät palaen ja innosta puhkuen niin pakkohan sen sitten on olla edes vähän mielenkiintoista. Arvostan myös ystävässäni samaa innostusta. Tiedän, että jos soitan hänelle ja hihkaisen luuriin, että sain loistavan idean, niin hän melko varmasti toteaa, että voi, mutta kerrottuani asian on kuitenkin valmis lähtemään siihen mukaan.
Kummallista on kuitenkin se, että minä en erityisemmin pidä hänen ystävistään ja hän ei minun. Hän pitää tuttujani turhan tärkeinä ja arvostelevina snobeina kun minä taas puolestani pidän hänen ystäviään aavistuksen yksinkertaisina hyvää tarkoittavina höhlinä. Tämä on sinänsä erikoista, koska tulemme kuitenkin keskenämme loistavasti toimeen. Henkilökemiat ja niiden muodostuminen on aika mielenkiintoinen asia, koska se on kaikkea muuta kuin yksiselitteistä.