No tämä ei ole niin sanottua avautumista mutta ko.asiaan kuitenkin liittyvää ja kun se oli nyt päivän yksi puheenaihe niin laitan jotain omasta elämästäni.
On mulla tietyt arvet eräästä suhteesta jäänyt:O(
Seurustelin aikoinaan miehen kanssa joka osasi taidon saada toisen tuntemaan itsensä ”ei miksikään” ja mikä kummallisinta hänellä oli pokkaa puhua siitä kuinka rakasti minua.
En niin suhteen alussa tajunnut että mihin käteni pistin.Huomattuani tiettyjä asioita ajattelin että minä voisin omalla ”hyvyydelläni”ja ymmärtämiselläni muuttaa häntä ihmisenä.Ja kyllä se siitä muuttuu kun huomaa että ei tarvi olla ilkeä ja ihmisiä me vain ollaan.
Miten nuori olinkaan silloin etten ymmärtänyt sitä ettei ihminen muutu ,se on sitä mitä on.
Minun piti olla aina samassa muotissa ja koskaan en olisi saanut muuttua.Jos leikkaan hiukset/lihoan tai jotain ulkoisesti muutun niin hän jättää mut.
Tuli kerran ohjelma joka oli koskettava tarina pariskunnasta jossa nainen oli loukkaantunut onnettomuudessa.Mies kuitenkin rakasti vaimoaan ja kertoi kuinka sitä rakkautta ei muuta mikään onnettomuus ym..Se oli niin syvältä koskettavaa että mullakin tippa tuli silmään.
Sanoin miesystävälleni miten olisi kamalaa jos noin kävisi mutta hienoa että rakastaa niin hyvässä/pahassa.
Mulle hän sanoi vain että hän ainakin jättäisi mut heti jos vammautuisin.
Sanoin kuinka julma hän on ja se sattui todella syvältä.Hänelle se oli vain totuus.
Baareissa kun käytiin niin aina hän meni muitten naisten kanssa tanssimaan ym..koko illan saattoi flirttilla toisten kanssa ,olipas fiksua.Toki saa muiden kanssa olla ja jutella mutta kun yhdessä mennään niin toki omankin kanssa pitää välillä olla.
Mä sanoinkin että miksi on mun kanssa sit jos haluaa jatkaa tota samaa peliä,vähän outoo.Mun olisi pitänyt hyväksyä kaikki ,kunhan se on niinkuin hän sanoo.
Meille tuli kerran sanomista ravintolassa kun menin hakemaan häntä tanssimaan kun jutteli yhden naisen kanssa.Hän nappasi minua tiukasti kädestä ja mentiin ulos.Hän tuuppasi rintaan niin lujaa että löin pääni seinään ja tipahdin alas.Hän ei kysynyt miten kävi tai mitään vaan poistui paikalta.Sitäkään ei koskaan anteeksi pyytänyt.
Sanoin että jätän hänet ja hän kertoi miten oli humalassa ja vetosi kaikkeen mahdolliseen.Ja minä hellyin jälleen.
No kerran poikien kanssa lähti baariin ja tuli seuraavana päivänä kotiin.
Sanoin että on ok jos poikien kanssa venyy ilta ym..mut aina voi soittaa tai jotain.Kyllä mä aika pitkälle ymmärrän asioita.No mulle selvisi että hän oli lähtenyt baarista toisen naisen kanssa.Niin mä vaan nukkusin sen vieressä..joo niinpä.Sanoin että miltä sinusta tuntuisi jos mä teksin samoin.Hän vain tokasi että mä saisin turpaan.
Vähitellen olin niin kypsä ja aattelin että suhde on loppu ja annan hänen maistaa omaa lääkettään hiukan ,mulla ei ole mitään menetettävää ,se on loppu.
Olin yön pois ja aamulla kun kotiin menin hän istui sohvalla ja itkien huusi mitä olen mennyt tekemään.Sanoin että sillä ei ole enää mitään väliä ,kaikki on loppu.Hän tarttui kaulaani ja puristi niin että nokasta tuli verta.Kuitenkin helppasi ja itki kuin pikkulapsi.
Kuitenkaan en tuntenut enää mitään sympatiaa siinä kohtaa.Mä olin itkenyt,kohdellut häntä hyvin..mitä mä saanut,pelkkää pahaa mieltä ja sydänsuruja!
Vihdoin mulle valkeni 3 v seurustelun jälkeen että mikä se on.En vain aikasemmin päässyt irti suhteesta ,olin kuin kahleessa! Sit ajattelin että mä olen ihmisenä sen verran hyvä etten halua kenenkään tekevän näin minulle.Tajusin vihdoin että vika ei minussa millään lailla ,vaan hänessä!
Jos ei lapsena ollut saanut rakkautta,läheisyyttä..tuollaiseksi voi tulla sit.
Tässä jotain mun silloisesta ahdistuksesta ,kaikkea en voi edes julkisesti kertoa,enkä edes halua.
Oli hauska nähdä kyseinen henkilö 7 v jälkeen ja ekat sanat hänellä oli että mitä vittua mä olen hiuksilleni tehnyt.
Ei moi ei mitään.
Siinä kohtaa teki mieli aukaista suu että kato peiliin ja puhu sit vasta.Mut en viitsinyt alentua moiseen.Tämä samainen kaveri saa mut tuntemaan inhoa kun vain ajattelenkin häntä.
Onnistuihan hän potkimaan terävillä sanoillaan suoraan sydämeeni…
Tästä on monia vuosia ,olin nuori ja tietämätön.
Kuitenkin tämä suhde on minuun jättänyt tietyt arvet ja niitä kait kannan aina mukana.
Jokainen suhde on uusi ja tiedän että ei pidä miettiä menneitä..
En mä niitä mieti ,mut jossain kohtaa ne vaan muistuu mieleen.
No iloisempiin asioihin.Mun elämä on hyvää ja olen onnellinen siitä mitä mulla on ja huom:mun lasten isä ei ole tämä henkilö..ja toki seurustellut hyvien miesten kanssa , tuo oli se yksi koulutus elämässä joka vain oli käytävä loppuun…
Kohtele toista niinkuin itse toivoisit itseäsi kohdeltavan!