Tää mun elämä menee niin omia polkujaan ettei perässä tahdo pysyä. Tyyntä myrskyn silmässä, rauhallista, vaikka asioita tapahtuu ympärillä vähän liikaakin. Mutta mä olen onnellinen tässä tilanteessa, ja se on enemmän kuin mitä voi toivoakaan. Joskus sitä kyllä toivoo, että joku toinenkin aikuinen olisi tasapainottamassa tilannetta näiden lasten kanssa. Varsinkin kun yksi on lukihäiriöinen adhd, yksi diabeetikko ja yksi vaan huomionkipeä. Mutta sellaista se vaan on ja kaikesta selviää, ennemmin tai myöhemmin. Yleensä vielä hengissä.
