Kun tässä pienessä päässä liikkuu kaikenlaista erikoista, niin joskus käy niinkin, että sitä jopa kuvittelee oivaltavansa jotain.
Tässä tekstissä niitä oivalluksia ei kuitenkaan ole.
Äitienpäivä oli eilen, sain ihan mielettömän ihanan itsetehdyn rannekorun keskimmäiseltä, nuorin oli maalannut sormiväreillä taulun, jossa on ”kokki-äiti” ja vanhin oli ostanut kirjan ”Keski-ikä lähestyy, oletko valmis”.. pientä piruilua toi viimeisin.. mut ihan loistava kirja. Mä repeilin koko aamupäivän kun sitä lueskelin. Pienten isä tuli hakemaan pienet (ISO yllätys, kun ei oo koskaan aikaisemmin suostunut niitä kuljettamaan) illalla vähän ennen kahdeksaa.
Mä kävin juoksemassa eilen, ensimmäistä kertaa pitkiin aikoihin.. ei se kyllä pitkä lenkki ollut. Kävelin 2 kilometriä ja juoksin saman verran. Riittävästi siihen, että tämän päivää on tuntunut lonkissa ikävää viiltelyä.
Mun pyykkien kuivatus meni ihan kiville kun illalla alkoi satamaan vettä… :S ja tänäänkin on vaan enimmäkseen satanut. Ei sisällekään sovi 2 koneellista lakanoita ja pyyhkeitä kuivumaan, joten saavat nyt sit roikkua narulla niin kauan kunnes aurinko ne kuivaa.. varmaan ennen juhannusta kuitenkin saan jo hakea ne sisälle.
Mulla on ikävä, suuri ikävä. Kuvittelin jo, että pian se loppuu mut ei kuitenkaan. Ohi se kuitenkin menee ennemmin tai myöhemmin.