Erikoinen päivä. Töissä hirvee kiire koko päivän, kotona sama. Puhelin on mykkä, lapset kiukuttelivat ja tappelivat illan, päiväkodin johtaja soitti että on päättänyt siirtää mun lapset toiseen päiväkotiin joka on lähempänä meitä. Eikä vieläkään rauhaa. Toi vanhin ei tajua että mä en halua enkä jaksa enää kuunnella avautumista jostain opettajan tyhmästä käytöksestä enkä kuulla sitä ääntä mikä tulee kun piirustuspaperia rapistellaan ja kyniä teroitetaan. Mä haluan olla ihan hiljaa hiljaisuudessa. Elin toivemaailmassa että viikonloppuna vois tehdä jotain kivaa, mutta tuskinpa kuitenkaan voi. Ainakaan yksin. Ja mä haluaisin tehdä jotain ilman lapsia. Jonkun kivan aikuisen seurassa.
Ei pitäis valittaa, itsehän mä olen lapseni maailmaan saattanut, mut kun tää niiden kanssa yksin oleminen ei ollut mun valinta. Ei pienimmässäkään määrin.
Töissä yks duunikaveri on sit tehnyt kärpäsestä härkäsen ja sai mut vakavasti harkitsemaan irtisanoutumista. En tiedä mitä tekis. Toi on kuitenkin ala millä mä viihdyn, työympäristö ei ole paras mahdollinen. Täynnä itseään täynnä olevia valittajia. Mä en jaksa enkä kestä enää mitään.
Olis kai parasta mennä nukkumaan ja nukkua kesään saakka. Tai ainakin huomisaamuun.