Joillakin on taipumus yrittää miellyttää vastakkaista sukupuolta kaikenmaailman hömpäkkeillä. Ostetaan lahjoja, viedään syömään, tehdään ruokaa, viedään eri paikkoihin ja maisemiin, vedetään ties mitä roolia ja miellytetään miellyttämisen perään.
Miten läpikuultavaa semmonen käytös onkaan. Ja miten typerää on kuvitella, etteikö vastapuoli huomaisi että se kaikki johtuu toisen epävarmuudesta ja itsetunnon vajavaisuudesta. Ei koe riittävänsä omana itsenään, joten tarvitsee lisukkeita joilla yrittää tehdä vaikutuksen.
Olen huomannut, että semmoiset ihmiset ei osaa lukea toisia ihmisiä, tunteita, ilmeitä. Ne ei huomaa että vaikutuksen sijaan ne tekee toisen vaivautuneeksi ja varautuneeksi. Miten voi oikeasti edes kysyä toiselta että vaivaako jokin, kun toinen on selkeästi ärsyyntynyt ja miettii mielessään pakoreittiä epämieluisasta tilanteesta?
Tämä kaikki on onneksi takana, enkä enää ikinä joudu kokemaan tuommoista käytöstä itseeni kohdistuneena, sen vannon. Mutta vanhasta tottumuksesta meinaan reagoida samoin kuin ennenkin, kun samankaltainen tilanne tulee eteen.
Melkein järkytyin, kun sain toissapäivänä ruusun. Mutta sanat jotka rakas sanoi sen antaessaan vei epäilyksen varjon epävarmuudesta ja ymmärsin sen tulleen suoraan sydämestä. Ei siksi, että hän halusi tehdä vaikutuksen. Vaan siksi, kun hän välittää ja rakastaa. En kirjota niitä sanoja tähän, liian kaunista ja henkilökohtaista jaettavaksi.
Aina ennen saamani kukat on nuukahtaneet melkein päivässä. Nyt keittiön pöydällä kukoistaa suuri, vaaleanpunainen ruusu jonka varsi on vahva ja terälehdet kauniin kaartuvat ja hurmaavan tuoksuiset. Sitä ei annettu siksi, että ajattelisin sen antajasta taivaita. Vaan siksi, että olen tärkeä.