On tullut aika onnitella itseäni hyvästä suorituksesta. Kestin tätä paskaa kenties pidempään kuin kukaan olisi uskonut. Se ei kuitenkaan riittänyt, sillä olen ainoa joka minua nyt onnittelee. Kukaan muu ei sitä koskaan tehnyt. Pääosassa tänään ovat kuitenkin äidit. Äidit joita saamme kiittää tästä kaikesta. Meiltä ei taidettu edes kysyä sitä kiinnostaako tulla tänne kärsimään, tai joskus jopa nauttimaan, mutta vain jos luoja suo. Luojan soisi kyllä suovan, enimmäkseen tunnen silti pahan suovan. Jospa se paha loikin koko illuusion. Vai olisiko pahuus ainoastaan ihmisten aikaansaannosta? Jospa paholaiset ovatkin (vain)ihmisiä? Minä kiittämätön paskiainen joka olisin ollut enemmän oikeudenmukaisuutta vailla. Vaan turhapa on toivoni ollut, ja voin näin ollen jo kaikella toivollani heittää vesilintua. Annanko periksi lopulta? Päättäkää itse… Tehkää mitä vittua teitä lystää. I have had it, once again. Hyvää Äitienpäivää äidit. =)
Ps. Äidit on oikeesti todella tärkeitä, kunhan ne ei vaan ole pelkästään paskantärkeitä. Meidän äiti ei syö teidän äitien tekemiä ruokia. Nih!