Kurjakerho odottaa jälleen vain hetkeä jona se voisi iskeä. Kaikki on tuntunut jo jonkin aikaa luissa ja ytimissä. Paikallistaminen on edelleen hankalaa, ja yhä tuntuu siltä että olen koko ajan askeleen jäljessä. Vastarinta vaikuttaa silti epätoivoiselta. Siksi se kai onkin niin arvaamatonta. Me tulemme tämän voittamaan. Viimeiseen mieheen, vaikka se olisin ainoastaan yksin minä. En epäröi hetkeäkään. Lopetan vasta kun tiedän omien olevan niskan päällä. Minua oli alun alkujaankin aiheetonta epäillä tämän tilanteen aiheuttajaksi. Kaikki tekivät niitä ratkaisevia virheitä. Siksi kai täällä vielä pyristelenkin, yhä uskollisena.
Ps. Muistakaa että mulla on edelleen yhden miehen ylivoima.