Se on vahva. Sitä on koeteltu kovalla kädellä. Se on horjunut, mutta samalla myös vahvistunut. Se ei perustu pitkiin kaavoihin tai liturgioihin. Se ei edellytä käyntiä kirkossa joka sunnuntai. Uskoni on minulle oma ja henkilökohtainen asia. Uskooni ei kuitenkaan liity mitään palkintoa lopuksi. Uskon ilman lupausta ikuisesta elämästä, tai paratiisista lukemattomine neitsyineen. Eivätkö juuri ne kaikki ole sitä harhaoppisuutta? Oma uskoni perustuu ajatukseen siitä että tämä yhteinen paikka jossa elämän olisi vielä meidänkin jälkeen tarkoitus jatkua, olisi syytä pitää mahdollisuuksien mukaan kunnossa arvostamalla luontoa ja kanssaihmisiä. Niin itsekäs en ole, että vaikka paratiisi lopulta tunnelin päässä aukeaisikin, niin en halua jättää muita rämpimään helvetissä jota itsekin olen ollut luomassa.
En yleensäkään arvosta liiemmälti suuria myyntipuheita. Ne paljastuvat lähes aina liioitteluksi. Miksi kaikkeen täytyy aina liittää joku täky joka ei välttämättä vaikuta edes kovin realistiselta? Olen kristitty ja se on osa minua. Paljon huonomminkin voisi olla, ja se on suunta johon olemme kaikki pitkään olleet menossa. Minnekään ei pääse piiloon, joten mitä ajattelit tehdä asioille?
