Kuulin tuossa eilen, että Kirkkohallituksella on tavoitteena tarjota jokaiselle suomalaiselle 3-5 laadukasta kirkkokontaktia vuodessa. En tiedä perustuuko tämä lause mihinkä strategisiin asiakirjoihin, mutta herättipä kuitenkin itsessäni monia ajatuksia.
Saatko sinä kolme kirkkokontaktia vuodessa? Entä viisi?
Viimeinen vuosi elämässäni… Suvivirren kuunteleminen veljeni lakkiaisissa, kuulutusten kuunteleminen kirkossa, vihkiäiseni kirkossa, veden hakeminen Vanhan kirkon vessasta, partioyhteistyö paikallisen seurakunnan nuorisotyöntekijän kanssa, partiotyö, työhaastattelu srk nuorisotyössä, kokous Aleksanterin kirkon Kryptassa, työ elokuusta alkaen seurakunnan palkkalistoilla, Tuomasmessuyhteisön risteily Ruotsiin ja päivittäin seurakunnan työntekijöiden kohtaaminen.
Hyvin erityyppisiä asioita. Ja vaikka en työskentelisi seurakunnassa ja saisi sitä kautta päivittäin kohtakteja Suomen evankelisluterilaiseen kirkkoon, olisin todennäköisesti muutoinkin tässä kategoriassa jonka voisi luokitella onnistuneisiin tavoitteisiin ”3-5 kirkkokontaktia vuodessa”.
Tämä ei mitenkään tee minusta parempaa ihmistä. Keskimääräistä ”aktiivisempi” kirkonjäsenkin on ehkä turha oletus sekin, mutta voinee sanoa että olen aina suhtautunut ihan positiivisesti kirkkoon ja sen tarjoamaan toimintaan.
En kuitenkaan edes tajunnut olleeni näin paljon tekemisissä kirkon kanssa kuin nyt näin järjellä ajatellessa. Siis jos nyt ei oteta huomioon työsuhdetta.
Mutta kuinka tärkeää on, että ihmisillä säilyy tietyt peruskontaktit ja kosketus yhteiskuntaan, on se sitten liikunnan harrastaminen, seurakunnan elämä, koulumaailma tai mistä ”instituutiosta” sitten puhutaankaan.
Jos en olisi kontaktissa seurakuntaan tai koulumaailmaan, tuntuisi varmasti siltä kuin eläisin jossain ihme tyhjiössä ilman mitään todellista tartuntapintaa tai pintaa josta saisi mitään irti.