Miten voikin ihminen olla tyytyväinen saatuaan kakkapuhelun. Vaimoni soitti äsken ja kertoi ylpeänä puolivuotiaan vauvamme ensimmäisen kiinteän ruuan lopputulemasta – koostumus- ja hajuanalyyseillä terästettynä tietenkin. Innostuin ja tein tarkentavia lisäkysymyksiä aina siihen asti kunnes muistin olevani kahvilassa.
Hieman nolona luovin puhelun loppuun jookylläjust-kommentein ja syvennyin pohdiskelemaan, mikä on tämä voima, joka tekee vauvankakankin mielenkiintoiseksi.
Neuvolan perhevalmennuksessa sanottiin aikanaan osuvasti:
”Älkää ajatelko, että vauvan tulo ei muuta elämää paljoakaan. Se muuttaa ihan kaiken.”
Rakkaus on muutosvoima, jota ei voi padota. Se pyyhkii ylitse kuin talvimyrsky, jonka jäljiltä kaikki on valkoista mutta ylösalaisin. Se muuttaa ihmisen, kun tämä rakastuu, ja särkyessään se amputoi palasen sydämestä.
Eikä mikään muu taida saada ihmistä vaahtoamaan kakkavaipasta.
”Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä, mutta minulta puuttuisi rakkaus, olisin vain helisevä symbaali ja kumiseva vaski”, tiivisti asian aikoinaan Paavali, joka ei itse tainnut sinkkuna tietää kakkavaipoista yhtään mitään.