VAROITUS: Koska kirkolla on pitkä perinne seksuaalisuuden rajojen piirtäjänä, tehtäköön tiettäväksi, että kirjoittaja ei tarkoituksellisesti piirrä tässä mitään kirkon seksuaalimoraalin rajoja eikä tarkoituksellisesti moralisoida ketään. Kaikki viittaukset todellisiin henkilöihin ovat sattumanvaraisia.
Ja sitten varsinaiseen blogiin:
Timo Hännikäinen kertoo kirjassaan [i]Ilman[/i] siitä, millaista on elää neljä vuotta ilman seksiä. Kirjan julkaisun jälkeen Hännisestä on pyörinyt artikkeleita lukuisissa lehdissä. Jokaisella on aiheeseen jotain sanottavaa, vaikka ei pamflettia olisi lukenutkaan. Niin kai minullakin.
Hännikäisen mukaan perheinstituutio ja bordellit pitivät aiemmin huolen siitä, että seksi oli kaikkien ulottuvilla. 60-luvulta alkanut ”seksuaalinen vapautuminen” käänsi tilanteen ”vahvojen herkuksi”. Puutteen näyttämisestä tuli heikkoutta, joka johtaa epäonnnistumiseen.
”Se on viimeinen virhe. Sen jälkeen olet tuhon oma.”, kertoo Hännikäinen [URL=http://www.hs.fi/omaelama/artikkeli/Nelj%C3%A4+vuotta+ilman/1135243440929]HS:n haastattelussa.[/URL] Tuho tarkoittaa vastentahtoista selibaattia.
Ajatus vastentahtoisesta selibaatista tuo mieleen, että seksi on subjektiivinen oikeus. Elämä on epäreilua, jos seksiä ei ole. Ajatuksenjuoksusta ei ole vaikea saada kiinni. Kirkko on tavannut lähestyä seksuaalisuutta lahja näkökulmasta.
Heikkouden myöntäminen