Menin pyörällä töihin ja takaisin. Moneen vuoteen en ollut polkenut kaupunkiin. Sekin oli jotenkin jäänyt. Nyt oli niin lämmin ja aamusta olin niin virkeäkin, etten keksinyt yhtäkään tekosyytä sille miksi en polkisi ja niinpä poljin. Mäet otti kyllä voimille. Aamusta työmaan portaissa oli kävelykin hankalaa. Iltapäivällä poljin torille jäätelölle ja kahville. Nautin auringosta ja ihmisistä ja poljin takaisin kotiin.
Onneksi tulee toi muutto ja pääsee lopullisesti eroon näistä mäistä. Mä olen koko 13 vuotta inhonnut näitä mäkiä just ton pyöräilyn takia. Uudessa kodissa ei ole mäkistä maastoa ja työmatkakin on paljon lyhyempi. Mä olen niin onnellinen kun pääsee muuttamaan, saa jättää tän kaiken taakseen ja aloittaa uuden elämän uudessa ympäristössä. Uusia kavereitakin mulla on siellä uudessa paikassa, töistä tutuiksi tulleita. Musta on aina niin kiva tutustua uusiin ihmisiin. Jotku niistä sit säilyy ja pysyy elämässä ja jotku jatkaa matkojaan niinku on aina jatkettu. Ihmiset on sellaisia ja ihmissuhteet. Elämäntilanteet ja kiinnostuksen kohteet vaan muuttuu ja ne yhteiset jutut jää vähemmälle. Ja sit on vielä ne ihmiset joille ei yksinkertaisesti jää mitään sanottavaakaan ja ne jotka katoaa ihan muuten vaan.