Tänään istuttiin Kehräsaaressa terassilla auringon paisteessa ja juotiin olutta. Meitä oli Pipit ja Pipitin morsian ja niiden aivan loistavia kavereita, Kahvis ja minä. Siinä istuessa mietin mikä rikkaus tämä City onkaan ollut mun elämässäni. Löysin täältä aivan loistavia ystäviä, ihmisiä, jotka on koskettanut juurikin sinne minne ihmiset koskettaa. Vaikka siitä kaikesta onkin jo vuosissa aikaa, ystävyys säilyy ja muistot elää. En edes haluaisi ajatella mitä mun elämä olisi jos en olisi koskaan kirjautunut Cityyn tai osallistunut sen keskusteluihin ja sitä kautta tavannut kaikkia niitä ihania ihmisiä, joita tapasin ja joita tapaan yhä edelleen.
Mulle nää terassihetket on tällä hetkellä muutenkin suurtakin suuremmassa arvossa, koska viime kesä ja sitä edellinenkin kesä jäi ikään kuin elämättä. Terassilla tänään mietin sitäkin miten loistavia tyyppejä tämä maailma onkaan tulvillaan ja miten ahtaassa vankilassa mä elin. Mä saatoin yhä kuulla ne vanginvartijan sanat miten se olisi halveksinut niitä ihmisiä, joiden seurasta minä nautin. Miten mun nautinnot oli aina vartijalta pois. Vartija ei halunnut jakaa niitä mun kanssani vaan vartija halusi seistä sellin ovella, ettei kukaan muu näe mua, eikä kuule mua. Enkä mä nähnyt mitään, enkä mä kuullut mitään, paitsi oman avun huutoni. Ja kuin ihmeen kaupalla se apu tuli ja mä pääsin vapaaksi.
Tämä kevät on ollut mulle uuden alku. Uusi elämä. Taas. Niinkuin joskus ennenkin. Mulla on koti, johon ei ole avaimia ulkopuolisilla. Koti, missä mun ei tarvi pelätä. Ja mulla on muutenkin uusi elämä, ihmeellinen. Mulla on teini-ikäinen poika, jolla on tyttöystävä ja mulla on intohimona liikunta. Juoksu ja jumppa. Nyt kesällä mulla tosin on aina välillä toi terassi ja terassin mukana joskus tupakkakin, mutta syksyn tullen olen ajatellut taas kunnostautua siinäkin asiassa. Mulla on niinku kaikki hyvin.
Toki kolikolla on kääntöpuolensakkin. Mä olen edelleen vähän surullinen siitä, että jouduin pettyä taas jälleen kerran rakkauteen ja mieheen ja mä olen edelleen vähän surullinen kaikesta siitä miten paljon mua loukattiin. Mutta kolikolla on siinäkin asiassa kääntöpuolensa. Mäkin loukkasin ja mäkin sanoin asioita, jotka loukkasi. Eikä niistä asioista ja niistä sanoista voi kuin ottaa opikseen. Tärkeimpänä oppinani pidän tällä hetkellä jonkun viisaan sanontaa, ei ole itsekästä elää niinkuin itse haluaa. Itsekästä on vaatia muita elämään oman pillinsä mukaan. Eli siis…mies, jonka seuraavaksi otan itselleni, ja siis mähän kuitenkin vaan otan:) on sellainen mies, jonka kanssa voin ajatella elää elämääni, ilman, että tarvii odottaa kenenkään muuttuvan muunlaiseksi.
Ja naimisiin menen kuitenkin. Olen ollut kaksi kertaa kihloissa ja olen ajatellut senkin asian sillai positiivisesti, ettei kahta ilman kolmatta. Kolmas kerta siis toden sanoo. Sitä odotellessa menen nukkumaan, että jaksan huomenna Santun ja hänen tulevan miehensä häihin.
Kiitos paljon Citylle siis, että saan niihinkin häihin osallistua !