Terassivinkit

  • Nina Niskanen

Koska rakastan kesää, satoi tai paistoi, en malta myöskään olla intoilematta terasseista. Terassit ovat puistojen ja biitsien lisäksi kesän parhaita olohuoneita. Helsingissä terdejä löytyy joka lähtöön, mutta kerron nyt omat ykkössuosikkini.

Kesä = Kaivohuoneen terassi. Tiedän hehkuttavani paikkaa ehkä jopa liian paljon, mutta valkoiset sohvat, ihanat puistonäkymät ja lämpölamput joista saa aina (nihkeän) small talkin pystyyn ovat varastaneet sydämeni. Vaikka Kaivosta ei olisikaan addiktioksi asti, kannattaa meno tarkistaa ainakin pari kertaa kesän aikana. Olen kuullut, että tänä vuonna kesäkeskiviikkoihin ja –lauantaihin panostetaan SK:n puolelta vielä viime kesääkin enemmän. ;)

Toinen ehdoton lempimestani kesällä on MBarin terassi Kampissa. Dj:t soittavat hervottoman hyvää musaa, ja aurinko paistaa (silloin kun paistaa) juuri oikeasta kulmasta. MBar toimii niin päivällä kuin illallakin. Viereiseltä Lasipalatsin terassilta saa myös ruokaa, joten nälkäisenä kannattaa suunnata sinne.

Niin kliseistä kuin onkin, niin Caruselin terassi on kesän ehdoton paikka silloin, kun sinulle tulee pakottava tarve laittaa purjehduskengät jalkaan. Kauniina päivänä kannattaa kuitenkin varautua siihen, että istumapaikkoja ei irtoa. Onneksi myös monet muut merenrantaterassit toimivat!

Eniten asennetta löytyy pienien baarien/kahviloiden/ravintoloiden terasseista. Yksi omista suosikeistani on Punavuoressa sijaitsevan Bali Hain parin pöydän terde, josta voi katsella kadunvilinän lisäksi vastapäiseen pornokauppaan.

Jos haluaa katseilta piiloon, kannattaa suunnata Groteskin terassille, joka sijaitsee vanhan HS-talon sisäpihalla. Auringon paiste ei ole tämän terassin suurin vahvuus, mutta ihania iltoja täällä on tullut vietettyä kerran jos toisenkin.

Elleivät pekkapoutien ennusteet tulevan sunnuntain säästä heitä kuperkeikkaa, korkkaan oman terassikauteni auki silloin. Vanhojen suosikkien lisäksi aion myös etsiä kesän aikana uusia hurmaavia tuttavuuksia. Yksi minulla on jo oikeastaan tiedossakin. Eteläespan varteen on avattu Ben&Jerry´s putiikki, ja näin oven vieressä pari pöytää, jotka suorastaan huusivat jäätelölle.

Kirjoitettaessa soi Method Man, Redman - Part II

2 kommenttia

Anonyymi

7.5.2010 08:36

Itsekin auringonpalvojana fanitan terasseja, jopa niin paljon että terassikausi tuli avattua jo 9.4. Sen jälkeen onkin tullut lounastettua terasseilla parikymmentä kertaa (väliin on jäänyt ainoastaan sateiset ja pilviset päivät). Oma suosikkini lounasaikana on Rautatientorin Mount Everest ja muulloin Vltava sekä Rotterdam. Mukava seurata kadun ihmisvilinää ja nauttia samalla maukkaasta ruoasta tai hyvästä olutvalikoimasta.

Terassien ystävien päivän linkki on Terassisää:
http://www.terassisaa.fi

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

7.5.2010 20:52

Aah, Kaivo! Mieleen tulvii ihania muistoja kun luin valkoisista sohvista!! Toi Bali Hai hmm.. pitää käydä joskus, kuulen siitä ekaa kertaa -A :)

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi