Pientä kompurointia ovat olleet nämä ensipäivät Suuressa Cityssä. Olis luullu, että stadissa pitkään asunut ja suuremmissakin paikoissa kulkenut vaeltaja jo osaisi edes kävellä. Mutta ei. Yhtä kompurointia kaikki.
Eka virhe oli tietysti kun en huomannut, että keskustelu meni väärälle osastolle. Eihän sitä enään sieltä minnekään siirretä, siellä se elää omaa elämäänsä hamaan tulevaisuuteen asti. Toista se on joissakin muissa paikoissa – kansioita siirrellään paikasta toiseen ihan miten huvittaa.
Toiseks, joku ymmärsi hieman väärin ja mä tyhmä lähdin samalle linjalle, kohta kaikki muut perässä.
Kolmanneks, mä nyt vaan tulin väärään paikkaan kysymyksineni. Olishan mun pitänyt muistaa – City on nuorten paikka. Mä vaan luulen olevani vielä nuori. (Dementia on kuulemma ihan yleistä vanhemmilla ihmisillä. Nuorilla on vain ’akuuttia selektiivistä dementiaa’ etenkin viikonloppujen ja festarien jälkeen. Mulla ilmeisesti ton oman ikäni suhteen.)
Ohjeita ja neuvoja elämän varrelle. Ei kai. Ei kun keskustelijat ovat suurimmaksi osaksi alle 30 vuotiaita. Kyllähän sen ikäinen voi fiksu olla – varsinkin omasta mielestään – mutta kun sitä kokemusta vaan ei millään ole ehtinyt kertymään. Ei vaikka olis ruoskittu ja veressä paistettu, ja jotkuthan ovat.
Yamabushi ottaa nyt kävelykepin avuksi ja suuntaa kohti geriatrista osastoa – siellä on kokemusta elämästä. Jos ne vaan muistais mitä se on… siis ’elämä’, onks se joku uus juoma vai?
Ei ole huonoa huumoria, on vain väärää lääkitystä.