Tiedän jo nyt mitä minulla on koko loppuvuodeksi luvassa. Deadline lähestyy ja kaikki on ankarasti aikataulutettu. Luvassa ”täyspitkiä” työpäiviä (ts kotona käydään vain syömässä, suihkussa ja nukkumassa), ja lopulta viikonloputkin tulevat olemaan sitä ja vain sitä. Jouluaatoksi pääsee sentään kotiin.
Osa työkavereistani on parisuhteessa / naimisissa. Heillä on toisaalta vaikeaa, sillä suhde saattaa kärsiä tästä rytinästä. Mutta toisaalta taas helpompaa, sillä kotiin palatessa on vastassa tukea, kumppanuutta, hellyyttä ja läheisyyttä. Pitäiskö mun olla iloinen siitä ettei ole suhdetta joka tällaisesta tappotahdista kärsii, vai whinettää ”so ronery” -itkuvirttäni vuoden loppuun asti, kun työni uuvuttaa minut ”[url=http://www.city.fi/keskustelut/jumpto.php?topic_id=60748&message_id=2052090]liian kiltiksi[/url]”? Am I lucky, doomed or both?