On asioita, joista turhautuminen on oikein ja ansaitsee myötätuntoa. Näistä asioista voi avautua, neuvotella, saada sympatiaa ja sitten asiaa voidaan käsitellä yhdessä ja se helpottaa oloa.
Sitten on olemassa asiota jotka myös turhauttavat, mutta niistä ei kirjoittamattomien sääntöjen mukaan saa olla turhautunut, ja vaikka ne silti turhauttavatkin, asiasta ei saa ainakaan avautua parhaimmille ystävilleenkään, sillä sekä aihe että syy turhautumiseen ovat viheliäisiä, raadollisia, sympatiaa ansaitsemattomia ja vain merkkejä ihmisen omasta huonoudesta ja riittämättömyydestä. Sitä ei syvinkään ystävyys kestäisi.
Voit toki yrittää avautua kiertoilmauksin, ja yrittää runoilla jollain hyväksytymmällä tavalla mikä mättää – mutta se on vain valkoinen vale ja itsepetosta. Todelliset syyt eivät kuitenkaan kestäisi päivänvaloa.
Henkisen likaviemärin, johon kaiken paskan voisi oksentaa, voisi luulla auttavan; mutta sellaisetkaan eivät varsinaisesti toimi tai auta, sillä paskan oksentaminen toisten päälle ei oikeastaan ratkaise mitään. Siitä syntyy vain lisää paskaa.
Siinä sitten märehdit, kun asia vaivaa mutta et voi avautuakaan. Ammattiauttajatkaan eivät sitä paskaa jaksa kuunnella. Asiasta arpeutuu rustottunut pallo joka ei lähde mielestä mihinkään. Toiset tiputtavat nämä pallot harteiltaan painamasta tosta vaan. Toiset taas eivät pääse niistä eroon vaan kantavat niitä lopun elämäänsä.
Onko kyse vain yleisestä positiivisuudesta – vaiko kenties puuttuvista keinoista käsitellä koko asiaa?