Tuli sellainen pieni tunne että pitäisi ehkä ajatusten juosta muualla kuin päässä, ja ajatusteni keskittymä juontaa juurensa erääseen naiseen, ei sen tarkemmin henk.koht valotusta, mutta kuitenkin. Sitä ajautuu miettimään asioita joissa on yhtäläisyyksiä tai paljon jotain mitä ei voi tavoittaa.
Kysyn usein itseltäni että miten onkaan mahdollista saada tuntea niinkin syvällinen ja rehellinen ihminen, yrittää olla siinä sitten järkevä ja kuitenkin mokaan kaiken, mutta tämä ihminen, se ei minua hylkää.
Joskus aikoinaan, oliskohan 7 vuotta sitten kun tavattiin, niin kävi varmasti nämä legendaariset minun kanssa tutustumiset, olen tyhmä, ja puhun mitä sattuu, mutta olihan hänessä potentiaalia kouluttaa musta normaali 😀 Sen hän teki myös, tuntuu että vaikka tässä on elämässä ollut jos jonkinlaista ihmissuhdetta, niin tämä nainen, olkoon hänen nimensä tässä vaikka Tiina, hän sai mun ajatukset pysähtymään ja ehkä omalla elämänkokemuksellaan sai mut muutenkin pysähtymään.
Kaikista raivostuttavin kokemus minusta hänelle on varmaan se että annoin itseni rakastua ja myönsinkin sen, jostain kumman syystä päädyin väärään ratkaisuun kun luulin että Tiina lähtisi elämästäni ja ystävyytemme loppuisi, mutta toisin kävi, hän pysyi vierelläni, vaikka niin kaukana yleensä, ja näkymättömissä, vieläkin jaksaa katsella naamaani silloin tällöin. En kai osaa käsitellä sellaisia tunneasioita, mutta se siitä.
Tiina on hyvin vahva ja elävä persoona, arvostan ehkä jossain määrin liikaakin, mutta vielä en ole hairahtunut olemaan mikään vainoava sekopää. Enkä aio ollakaan. Tiinassa on myös se jännä puoli että aina hänet näkiessäni, pitäisi sanoa vaikka mitä, mutta tämä persoonallinen ihminen, se lamaannuttaa mut, voisin vedota silmiin tai hymyyn mutta oikea syy taitaa olla se että taidan hieman pelätäkin Tiinaa. Se pelko ei ole sellaista fyysistä vaan enemmänkin niin että tiedän hänen pystyvän artikuloimaan ja olemaan verbaalisesti mua lahjakkaampi, joten voisin helposti saada siipeeni alkamalla puhumaan jotain järkevää, kun nykyään keskusteluni rajoittuu johonkin päättömään lapsellisuuteen?
Sitä en tosin tiedä että miten tämä Tiina jaksaa mun ylä-ja alamäet, vuodatukset sun muut, toivonkin kovasti että se ei toisi ahdistusta mukaan. Luottamukseni häneen on kuin kiveä kohtaan. Moni ei ehkä koskaan tule ymmärtämään sitä mitä hänestä olen kertonut, ja pähkäillyt itsekseni mutta totta on ainakin se että Tiinan kaltaista ihmistä ei maa toista päällään kanna, olen kiitollinen että olen saanut paljon anteeksi, hirmuisesti ymmärrystä ja kai on kiittäminen Tiinan pitkää pinnaakin.
Meni pari vuotta tuossa hujahtaen enkä oikeastaan nähnyt Tiinaa kuin ohimennen, hän olikin saanut lapsen siinä jossain vaiheessa, nythän sekin on kuin äitiinsä tullut, hyvä niin, koska sellaisia luonteenpiirteitä ei kaikille jaella. Mutta on yksi asia mitä mietin kovasti, vieläkin, vaikka olemme kaikesta maan ja taivaan välillä varmaan puhuneet.
Miten pääsen siihen seuraavaan ”tasoon”, syvemmälle sisimpään, näkemään sen toisen puolen mikä on yhtä kaukana minulle kuin saharan lähin vesipiste. Miten saisin tämän ihmisen luottamaan minuun sen verran että hän voisi ottaa minut mukaani kotiinsa, shoppailureissuillensa tai vaikka lenkille, vai onko kyse siitä että meillä on sitten niin ainutlaatuinen kaverisuhde ettei sitä edes tarvitse viedä mihinkään, mutta kyseenalaistan tiettyjä asioita silloin kun en saa niihin minkäänlaista vastausta, en kierrellen enkä suoraan sanottuna. Enhän minäkään kuitenkaan niin päällekäyvä ole, ainakin itse ajattelen niin.
Kysehän on kuitenkin vain siitä että tahdon rehellisyyttä, oli se sitten sanoja tai tekoja, pitää aina olla rehellinen, vaikka se sattuisikin.
Olen lukenut miljoona ”ihastunut ystävään” tarinaa joissa aina kaikki päättyy huonosti, johtaneeko tämäkin sitten siihen lopulta, vaikka olen saanut käsityksen että Tiina ei ole pahoillaan siitä mitä tunnen häntä kohtaan.
Toki osoitan kunnioitusta joskus kirjoittamalla hänelle, ehkä muistamalla pienillä teoilla tms. mutta nekään ei liity siihen tunteeseen, vaan siihen että vaadin saada muistaa minulle tärkeitä ihmisiä joskus, ja monet hienot ihmiset eivät saa koskaan minkäänlaista muistutusta siitä että on aika ottaa rennosti ja että ihmiset välittää. En väitä että Tiina olisi tällainen, Tiinallahan on varmasti maailman hienoimmat ihmiset ympärillään ja on rakastettu, siitä olenkin onnellinen.
Onnellisin olen silti siitä että saan tuntea hänet, vaikka se tuntuma olisikin pintaraapaisua tai hieman pohjustettua.
Puheet on puhuttu ja sanat on sanottu. Joku viisas voisi sanoa että minulla on ongelma, mutta ei se niin ole, taidan ehkä vain takertua liikaa sellaisiin asioihin joista ei tarvitsisi edes stressata.
ait.