Viime yö oli kauhea. Miten asiat voivatkaan muuttua yöaikaan niin ylitsepääsemättömiksi. Sitä vain katselee pimeitä seiniä, samat ajatukset kiertävät päässä kehää ja tuntuu ettei aamua ehkä tulekaan. Sitä katsoo kelloa ja huomaa, ettei edellisestä katsomisesta ole kulunut kuin 10minuuttia. Epätoivo valtaa.
Mutta aamu tuli. Avasin silmät ja katsoin niitä samoja seiniä, joilla vielä hetki sitten olivat olleet yön valot ja varjot. Ne eivät olleet kaatuneet päälleni. Ne vain olivat ja niin olin minäkin. Hengitin syvään ilmaa keuhkoihin ja päästin sen pikku hiljaa ulos….samaa toistin ensin toisen kerran ja sitten kolmannen ja ajattelin, että eiköhän tässä olisi tarpeeksi tehtävää yhdelle päivälle, keskittyä ihan näihin perusasioihin.