On helmikuinen ilta. Sää on kylmä ja maisema pimeä, tyttö palailee kotiin harrastuksistaan. Hän pysähtyy pihatielle ja huomaa ikkunassa kynttilän. Ihmetys herää, vaikka toisaalta jossain sisällään hän tietää mitä se merkitsee.
Sisällä tyttöä vastassa on isäpuoli, se on jotenkin oudonoloinen. Kertoo että äiti on lähtenyt. Muutti kokonaan, taivaankotiin. Varovaisena se odottaa reaktiota, mutta tyttö on ihmeen rauhallinen. Tätä tilannetta hän on pelännyt viimeisen puolen vuoden ajan, tiennyt että joku päivä se on kohdattava, se vain tulisi, siltä ei voitu välttyä.
Tyttö on rohkea. Hoitaa pientä veljeään, joka ei vielä tajua asiasta mitään. Veli on niin pieni että ei se isona tule asioita paljon muistamaan, mutta nyt se vaistoaa toisten surun. Se piirtää ja kertoo tarinaa mielikuvitusystävästään. Siitä tulee vielä hieno mies ja sitten joskus tyttö kertoo sille äidistä, hienosta naisesta.