”Jouni Hynynen tietää, että kissa muuttuu ennemmin tai myöhemmin lehmäksi.” JOO, ja kaikki tietävät miten = menemällä sen kanssa naimisiin…
Hynynenkin on kuitenkin halunnut mennä naimisiin. Tehnyt silloin jo sen päätöksen, että kun kotona ennen pitkää majailee lehmä, niin kissat on haettava muualta (tai ainakin pillua) – tai sitten pysyteltävä uskollisena, ja siedettävä lehmäilyä.
Jotenkin toi askarruttaa mua, koska olen laiska (lehmä) enkä pyri mitenkään kissamaiseksi. Haisen kirpeälle hielle ja pesemättömille kalsareille, jos niikseen tulee. Kun olen raihnainen ja väsynyt, eikä ole käsillä riuskaa ukkoa, joka jeesaisi kotihommissa. Toisaalta, jos tänne tulisi joku ukkeli sanomaan ”PITÄISKÖ sun siivota täällä..” , sanoisin sille ”Eikun SUN pitäisi, jos koet sen kutsumukseksesi juuri nyt.”
Kaiketi ihmisllä olis monta dilemmaa vähemmän, jos ne eivät haluaisi (järjenvastaisesti tietenkin) itsellensä SEKÄ vakituisen turvaisan parisuhteen iloja ja etuje ETTÄ ihanan ei-vakituisen suhteen jännitystä, kiihkoa, intohimoa ja arvaamattomuutta. Uutuudenviehätystä, joka satunnaistapaajilla voi kestää vuosiakin, kunhan ei tapeta sitä jankutuksilla ”meidän suhteesta” ja sen vaiheista ja tulevaisuudennäkymistä. Kun käytetään SEKIN keskusteluaika ennemmin elämän ja kuoleman kysymysten pohtimiseen ja sihdataan rohkeasti sinne toisen ihmisen sisimpään. Sinne meidän täytyy kyetä pelottomasti näkemään, jos me joskus aiomme samassa huoneistossa oleskelle pitempiäkin aikoja.
Kenties olen omituinen olento, mutta minusta TUO (ylläoleva) on tärkeämpää kuin se onko huoneisto siisti vaiko siivoton. Jos ihmisten pään sisusta ja tunne-elämä on pahasti sekasortoista, ei se nurkkien puunaaminen taida kestävää harmoniaa tuottaa sisätilaan kuitenkaan. Viihde-elektroniikkaan kannattaa mun mielestä sijoittaa, jos on varaa. Kun kumpikin voisi katsella vaikka kaikessa rauhassa omia mieliohjelmiaan (ja tallentaa loppuja), jonkinlainen tyytyväisyyden taso ehkä säilyy talvikaudellakin. Huom! Mun ajatustavassa on tietysti kyse ihmisistä, jotka eivät tasoita päätään nestemäisillä päihteillä eivätkä pakene kumppanin epämiellyttäviä piirteitä humalan turviin. Ehkä vielä haasteellisempaa kuin se että pääsee aina baariin missä on ymmärtäjiä tai keikoille missä on suorastaan palvojia.
Onhan se jotenkin rohkaisevaa, että naisetkin tykkäävät kun Hynynen heistä kirjoittaa valkovuotomaisen realistiseen tyyliinsä. Siinä menevät yleistelytkin kivasti läpi, mutta pitäähän hyvän kirjoittajan osata kärjistää. Jokainen hynysmäisen fiksu mies tietää kuitenkin, ettei kahta samanlaista akkaakaan ole olemassa – vaikka miesporukassa on kiva nostattaa yhteishenkeä lausumalla totuuksia siitä millaisia ”kaikki” naiset ovat. Minä vietän suht useinn aikaa miehen kanssa, joka sanoo suoraan ääneen sen olennaisen (nais)suhteista: ”Pillua pitää saada, ja mieluiten kerjäämättä niin paljon kuin haluaa.” Sanoohan se paljon muutakin. Henkevää ja kaunista ja julmaa ja viisasta, mutta ei ole ikinä yrittänyt pukea perusasiaa jonkinlaiseen romantiikan valekaapuun. Mulle on syntynyt jotenkin sellainen kuva, että muutamat naiset ovat mielellään ns. hyviä jätkiä, mutta jo tuollainen perustotuuden kuuleminen miehen suusta laukaisee heissä aikamoisia primitiivisiä (nais)reaktioita.