Nehän lävähti sopivasti silmilleni just kun olin puntaroinut myrtyneenä tota aikuistumisen dilemmaa. Siis JN sanoi:
”Keski-ikä tuntuu ihan hyvältä. Olen vanhentunut tarpeeksi kauan, mutta en ole aikuistunut liikaa.” Hyvä. Kun malttaa vaan odottaa, niin aina joku vääntää mukavankuuloisen sopivan synteesin asiasta, joka itseäkin askarruttaa.
Jotkut sensijaan jaksavat vaan hukata aikaansa joutavaan:
”olet häpeäpilkku
netissä ja ei toivottu henkilö., joten painu helvettiin”
Nyt on YRITETTY välimerkkien käyttöä, ja pantu varmuuden vuoksi pistettä ja pilkkua peräkkäin. Huutomerkki olisi sopinut helvettiin-sanan jälkeen, mutta sitä ei näy. JA MUUTEN SE NYT VAAN ON SILLÄ LAILLA, että jokainen saa julistella netissä ei-toivotuksi henkilöksi keitä tahansa yötäpäivää, eikä sillä ole juuri mitään merkitystä. Kumma juttu, että nämä jaksavat roikkua aina vaan samoilla saiteilla närkästymässä ja pilaamassa elämäänsä. Auttaiskohan siinä yhtään mitään, vaikka painuisin minne tahansa. Tämän lähettäjän osoite [email protected] viitannee hänen jatkuvaan valmiuteensa vittuilun osalta.
***
Kyllä näiden on annettava olla, vaikka verryttelynä joskus viskaankin takaisin jonkun pienen kommentin. Ei se kyllä minuakaan mitenkään jalosta tai pelasta. Tarvitseisin ennemmin ihan oikeata aitoa, elävää, päätään käyttävää keskusteluseuraa, jota ei aikoihin ole täällä läsnäolevana näkynyt. Osasyynä oma saamattomuuteni, ja viimeistelevänä elementtinä epäsuotuisat olosuhteet ja pirulliset vastoinkäymiset. Näinkin perussosiaalinen ihminen on aika nopea jumiutumaan erakoitumiseen. Nousee jonkinmoinen sisäinen kynnys jo siihenkin, että yleensä USKALTAA tavata ihmisen kasvotusten, siis ennestään tutun. Tuntemattomammasta puhumattakaan. Hui hui hui. Pitääkö joskus altistaa itseni rohkeustestiin ja katsoa miten käypi.