Olen alkuvuodesta lukenut pari mielenkiintoista kirjaa, tai pitäisikö sanoa eurooppalaista ajankuvaa: Walter Laqueurin kirjoittaman Euroopan viimeiset päivät ja Timo Vihavaisen Länsimaiden tuhon. Ne pohjaavat perusajatukseltaan paljolti Oswald Spenglerin Länsimaiden perikatoon, joka valmistui jo 1920. Luin kirjat, koska pidän Spengleriä yhtenä länsimaisen historian keskeisimmistä ajattelijoista. Hän oivalsi ja ennakoi jo melkein vuosisata sitten ne kehityskulut, joita tämän päivän päättäjämme eivät tunnu ymmärtävän vieläkään, vaikka ne tapahtuvat jo heidän silmiensä edessä.
Laqueurin ja Vihavaisen teokset peilaavat aikamme suuria kehityslinjoja, jotka lyhyesti voidaan tiivistää muotoon: eurooppalaisilla menee huonosti. Olemme menettäneet itseluottamuksemme ja siten muuttuneet historian tekijöistä sen sivustakatsojiksi. Olemme hylänneet moraaliset perusarvomme, emmekä arvosta kulttuuriammekaan. Olemme yksilöinä käyneet itsekkäiksi, mainetta millä hinnalla hyvänsä tavoitteleviksi tomppeleiksi, jotka sosiaaliturvaan nojautuen kieltäytyvät kaikesta työstä, joka ei satu miellyttämään – kärjistetysti molempien kirjottajien sanoma on kuta kuinkin tämä.
Vihavainen kiteyttää hyvin, että ennen länsimaisen yhteiskunnan ja yksilön ihanne oli kulttuuri, mikä tarkoitti pyrkimystä totuuteen, hyvyyteen ja kauneuteen. Sankareita olivat tämän pyrkimyksen edistäjät ja suojelijat. Nyt ihanteemme on yksilön omien himojen tyydytys. Se on kulttuurin rappiota ja historiallisessa mittakaavassa myös itsetuhoista, mutta toisaalta yksilötasolla kansalainen ei välttämättä lainkaan kärsi tästä kulttuurinsa rappiosta. Kun koko hyvän ja pahan käsitteistö on menettänyt merkityksensä, ei kenenkään enää tarvitse ponnistella kehittääkseen itseään paremmaksi.
Henkisen lamaannuksen käytännön seuraukset ovat kaksi ylitsekäyvää ongelmaa, nimittäin kansantaloudellinen konkurssi ja väestöllinen sukupuutto. Molemmat ongelmat liittyvät läheisesti myös maahanmuuttokeskusteluun. Eurooppaan alettiin vastaanottaa siirtolaisia, koska heistä toivottiin tekijöitä töille, jotka eurooppalaisille eivät enää kelpaa. Lisäksi Euroopan vasemmistopuolueiden kansainvälisen solidaarisuuden aatemaailma on avannut portit humanitaarisen maahanmuuton ehtymättömälle virralle.
Ratkaisuksi tarkoitettu maahanmuutto on kuitenkin muodostunut Euroopalle ongelmaksi. Aasian, Afrikan ja Lähi-idän ammattitaitoisista siirtolaisista vain 5% tulee Eurooppaan, kun 85% menee Yhdysvaltoihin ja loput muualle. Ammattitaitoisten maahanmuuttajien sijaan olemme siis mantereen laajuisesti keränneet aivan liiaksi sosiaaliturvamme varaan asettuvia maahanmuuttajia.
Maahanmuuttajien integraation vaikeus on paljastunut vähitellen, erityisesti muslimien osalta. Laqueur marssittaa kirjassaan esiin paljon mielenkiintoista numerotietoa: Saksan musliminuorista 3% käy lukion, Isossa-Britanniassa muslimien työttömyys on kolminkertainen alkuperäisväestöön nähden, Tanskassa 5% muslimivähemmistö aiheuttaa 40% sosiaaliturvan kustannuksista… Itsesyyttelyn koulukunta pitää tätä kaikkea eurooppalaisten oman rasismin syynä, mutta samaan aikaan monien muiden maahanmuuttajaryhmien menestyminen on ollut paljon muslimeja parempaa.
Nykyisellä vauhdillaan maahanmuutto aiheuttaa myös koko Euroopan väestöpohjan laajamittaisen muuttumiseen. Ongelman pohjalla on eurooppalaisten oman lapsiluvun romahtaminen, joka nykyisellä tasollaan johtaa dramaattisiin tuloksiin. Laqueurin mukaan vuonna 2100 saksalaisia olisi ilman maahanmuuttoa tällä menolla 32, italialaisia 15 ja espanjalaisia 12 miljoonaa. Vuoteen 2300 mennessä eurooppalaisten määrä laskisi nykytahdilla alle kymmenykseen nykyisestä.
—
Olen myös omissa kirjoituksissani jatkuvasti korostanut, että ellei perustavaa muutosta niin yhteiskuntamme rakenteissa kuin omissa asenteissamme tule, on Spenglerin saarnaama perikato lopulta väistämättä edessä. Emme jatkuvasti voi yksilöinä odottaa saavamme yhteiskunnalta enemmän kuin annamme, se on yksinkertaisesti toimimaton yhtälö. Samoin materiaalinen kulutus ei voi ikuisesti jatkaa nousuaan, se on kestämätöntä niin ekologisesti kuin ekonomisesti.
On todella viimeiset hetket herätä näihin kysymyksiin ja kääntää suunta – hyvänä alkuna suosittelen vaikkapa tutustumista Vihavaisen ja Laqueurin kirjoihin.