Talviolympialaisten suurmäki. Viimeinen mahdollisuus henkilökohtaiseen olympiamitaliin.
Jos kyseessä olisi elokuva, liitäisi Janne Ahonen viimeisellä hypyllään, polvi valmiiksi mäsänä, yli kolmesataa metriä. Ilmalento näytettäisiin hidastettuna, jonka aikana näkisimme välähdyksen Ahosesta lapsena hyppytornin lähtöpuomilla istumassa. Pari sekuntia ilmalentoa. Sitten uusi välähdys. Siinä mäkikotka istuu vuotta aiemmin lopettamispäätöksen tehneenä, takan äärellä. Hän tuijottaa tuleen. Päätös kaduttaa. Mäkeen on palattava. Sitten alastulo hidastettuna. Siinä polven lopullinen murskaantuminen kuvataan ääniefektillä joka syntyy taittamalla erä porkkanoita poikki samanaikaisesti. Ahonen irvistää kivusta mutta pitää kuin pitääkin hypyn pystyssä. Suomi juhlii kultaa ja lopputekstien aikana vaimot ja lapset saavat olympiasankarilta kiitokset.
Tim Robbins joutuu Oscar-gaalassa tyytymään ehdokkuuteen, mutta Harri Ollia tulkinnut Hilary Swank vie sivuaosapystin kotiin.
Ahonen on yksi kaikkien aikojen mäkikotkista. Hänen uransa olympialaisissa ei saanut elokuvamaista päätöstä. Omalla tavallaan mielenkiintoisen ja dramaattisen kylläkin.