Iltani vaihtuu kohta yöksi,
yksi päivä taas takana, kunnialla vedetty läpi.
Olen väsyneempi tänä iltana.
Mietin jaksanko herätä huomiseen aamuun?
Se, että haluanko herätä vai en, on suurin kysymykseni tällähetkellä.
Haluan paljon asioita, siksi kai heräämisen haluaminenkin olisi luonnollista.
Entä jos herään aamulla entistä väsyneempänä,
ja asiat täytyy silti suorittaa, jaksaa.
Tekisi mieli hakata nyrkkiä seinään, repiä hiukset päästä,
huutaa tyynyyn..
Tyydyn puremaan vain hammasta, jupisemaan yksinään
näille yksinäisille seinille.
Olen vihainen. Sydän täynnä epäreiluja,
katkeria muistoja. Osaisinpa olla vihainen teille.
Teille, jotka satutitte mua.
Mää väsyn tähän vihaan, jota kohdistan vain itseeni.
Sinnittelen.
joka helvetin päivä mää sinnittelen.
Minkä takia vaadin itseltä sellasta mitä
en vaatisi muiltakaan?
Minkä takia oon niin ankara itselleni?
Kun muut ei tee enää paha mulle,
miksi itse teen?
