Kuinkahan kauan kukka pöydälläni on ollut kuihtunut?
Kauanko tiskit on lojuneet altaassa?
Montako tuntia olen nukkunut, vähän tai paljon, väsyttää silti.
Mietin itseäni, sitä millainen olen, tai ainakin olen ollut.
Missä on se onnellinen, vahva, taistelija, selviytyjä?
Nauru on kadonnut. hymykin on pelkkää teeskentelyä.
Hetkittäin muistan hyviä hetkiä, hymyä ja onnellisuutta,
ja muserrun siitä muistamisesta lisää.
En kestä, että se kaikki on poissa.
”Koita jaksaa!” menee kuuroille korvilleni..
Jaksaisin jos saisin itse siitä päättää.
Nauraisin, laulaisin ja nauttisin elämästäni,
jos se olisi minusta kiinni.
Olen surkea, väsynyt, voimaton, huono, riittämätön, ruma, ärsyttävä,vaikea.. joku kuiskaa korvaani.
tekee kaikkensa, että luovuttaisin.
Suljen silmäni ja koitan kerätä itseäni… kerätä, vaikken
enää tiedä mitä kerätä. Onko kaikki mennyttä?
Mitä minusta on jäljellä?
ihminen, joka koittaa selviytyä töistä.
ihminen, joka ruokkii kissaansa.
Muut puhuu jo kesästä, pelko valtaa mut..
en tiedä jaksanko edes huomiseen.
Silmät on muurautuneet kiinni, itken ääneen kuin pieni lapsi.
Mulle sanotaan, etten saa olla itsekäs ja luovuttaa.
itken ja koitan huutaa viimesillä voimillani.. Seinät ei vastaa mun huutoon,
yrittää kaatua enemmän vaan mun päälle.
Kauanko olen kuin tuo kuihtunut kukka?
Minut nähdään kuihtuneena, mutta mitään ei vieläkään tapahdu.
odotan, että joku antais valoa, huolenpitoa ja rakkautta.
Heitän pian kukkani roskikseen, en halua, että mulle käy samallain.
Odotan vielä, odotan vielä hetken.
