Intti sekoittaa. Intti sekoittaa asepalvelustaan suorittavan varusmiehen suunnitelmia ja mieltä. Kiistaton tosiasia, tai oikeastaan vain toteamus, mutta suurimmalti osin totta. Valtaosalle armeijan kurkkusalaateissa päiviään viettäville.
Kun aloitin palveluksen Helsingin Santahaminassa heinäkuussa tätä kuluvaa vuotta, tiesin toki jo suunnilleen mitä odottaa. Olin kuullut tarinoita niin isältä, isoisältä, kuin myös kavereilta, jotka olivat jo kuusi-,yhdeksän- tai 12-kuukautisensa suorittaneet. Aikaisia herätyksiä, kiirettä, ampumista, uusia kavereita, kurinalaisuutta, sulkeisia, ja vaikka mitä muuta muistamisen ja kokemisen arvoista. Lähdin palvelukseen avoimin mielin: olin luvannut itselleni sen. Lähdin sinne myös tietyin tavoittein. Olin päättänyt jo aikoja sitten hakeutua johtajakoulutukseen. Halusin ottaa intistä kaiken irti, ja mielestäni johtajakoulutus tarjoaisi Santahaminassa paljon. Ainakin enemmän kuin kuuden kuukauden palvelus miehistössä. Näillä mielin astuin 14. heinäkuuta ”paratiisisaaren” porteista sisään ollen mielestäni henkisesti tarpeeksi valmistautunut.
Alkuhämmingin jälkeen arkirutiinit alkoivat iskostua alokkaista jokaiseen. Peruskoulutuskauden aikana opittiin tuntemaan samassa komppaniassa -ja varsinkin samassa joukkueessa- palvelustaan suorittavia. Toisten kanssa ystävystyin enemmän kuin toisten. Henki kasvoi ja viikkojen edetessä aloin saamaan parempaa kuvaa siitä minkälaiessa instituutiossa loppukesääni elin. Huomasin pärjääväni keskitasoa paremmin niin fyysisiä kuin henkisiä ominaisuuksia mittaavissa testeissä ja kokeissa. Olin pirtein mielin etenemässä kohti E-kauden tavoitettani: johtajakoulutusta. Meno oli jopa mukavaa, mihin vaikutti komppaniamme rento kasarmikuri ja varusesimiehet.
Aliupseerikouluun siirryttyämme meno muuttui dramaattisesti. Vaatimus kasvoi, kuri koveni, koulutus muuttui vaativammaksi, ja vertaiseni aliupseerioppilaat nostivat myös sisäisen kilpailun tasoa. Meitä arvotettiin jokaisessa asiassa ja nimemme laitettiin seinälle rankattuna paremmuusjärjestykseen. Kaikessa. Noin parin kuukauden palveluksen jälkeen alkoi oma suhtautumiseni myös muuttua. Huomasin, kuinka paljon intti oli muuttanut elämääni. Alkuun oli kutkuttavaa päästä lomille ja tavata vanhempia sekä kavereita. Sai kertoa inttijuttuja mielin määrin. Olin yksi lukemattomista suomalaisista miehen aluista, jotka aikojen kuluessa tai parhaillaan olivat antamassa panostaan yhteiskunnalle. Siinä oli tiettyä charmia. Oli myös siistiä olla arvostettu varusmies -varsinkin vanhempien ikäluokkien silmissä. Parin kuukauden jälkeen tämäkin alkoi tuntua jo seesteiseltä. Perjantaina kotiin väsyneenä, hyvät yöunet ja lauantaina jotakin mielekästä ja virkistävää, kunnes sunnuntaiaamuna suuntasi jälleen ajatuksensa iltaan, jolloin koittaisi paluu saarelle. Näin se meni viikosta toiseen. Kuten yksi kurssitovereistani sen ilmaisi: ”asun Santahaminassa ja käyn lomalla kotona”. Oikein osuvaa mielestäni.
Viime keskiviikkona se sitten iski oikein kunnolla vasten kasvoja. Karu totuus nimittäin. Tajusin kuinka paljon intti kahlitsi. Ei saanut päätttää mitä teki, toisin kuin kaikki muut siviilissä vai pitäisikö sanoa reservissä elämäänsä elävät. Et keskustellut kuin päivän inttijutuista, koska et tiennyt mitä siviilissä tapahtui. Sinulle myös aina kerrottiin mitä tuli tehdä,joten ajattelit vain parhaillaan tapahtuvaa asiaa. Sitä mitä milloinkin teit. Turhauduin pahasti. 12 kuukautta armeijassa ilman erityisiä vapauksia. Hitto vie! Hieman asiaani pureskeltuani taannuin kuitenkin. Oli kaksi vaihtoehtoa: joko aloittaisin asian murehtimisen ja valittaisin asiasta, tai purisin hammasta ja toteaisin kylmän totuuden. Totuuden siitä, että nyt olin armeijassa ja suorittaisin sitä ensi heinäkuuhun asti. Päätin valita jälkimmäisen vaihtoehdon. Joskus elämässä piti uhrautua. Näin ajattelin. Ja nyt oli aika uhrautua. Isänmaallisena ja itsenäisyyttä arvostavana en olisi voinut lyödä hanskoja tiskiin. En herranjumala olisi. Jos Suomella ei olisi omaa armeijaa, Suomessa olisi jonkin toisen maan armeija. Tältä pohjalta voi rakentaa maanpuolustustahtoa ja sisua siihen, että armeija suoritetaan ja sillä siisti. Sille pohjalle minäkin osittain motivaatiotani perustan. Alkupalveluksen mielekkyys oli saanut iseni harkitsemaan upseerin uraa. Nyt en ajattele enää niin, mutta ajattelen että intti suoritetaan kunnialla alusta loppuun asti. Sen jälkeen siirrytään siviiliin tyytyväisenä siitä, että onpahan tullut tehtyä jotakin.
Huomenna palaan jälleen kotiin. Kotiin palvelemaan isänmaatani. Voin käyttää aikaani siellä vaikkapa henkisen pääoman kartuttamiseen johtakoulutuksessa. Lisäksi minulla on aikaa miettiä mitä teen palveluksen jälkeen. Opiskelupaikka on jo plakkarissa yliopistossa, mutta voi olla etten palaa sinne. Voi olla etten hae enää vaihtoehtoiseen tiedekuntaan. Voi olla että päätän lähteä ulkomaille opiskelemaan, tai vaan muuten vaan. Keräämään kokemuksia ja puntaroimaan vaihtoehtoja. Maailman on avoin paikka, jossa voi tehdä äärettämän paljon erilaisia asioita. Intissä ei voi.