Fiilis viimeaikoina on ollut jotenkin vaisu ja tukkoinen, olen kai ollut myös hieman allapäin, en tiedä. Yleensä tiedostan oman statukseni erittäinkin hyvin, mutta nyt jotenkin fiilis on erilainen.
Ehkä se on sitä, kun haluaisi huutaa.
Päästää eläin taas valloilleen.
Tarttua kädestä ja sanoa ”luota minuun.”
Pistää ajan kulumisen hetkeksi pauselle.
Siirtää vuoria ja kallioita.
Itkeä.
Tiedän, että heikoimpana hetkenä olen yksin. Vaikka ystävät ovatkin rakkaita ja väittävät olevansa tukena jos tarvitsee, niin silti tiedän olevani yksin. He eivät vaan ymmärrä.
En pelkää mitään. On vain ikävä poismenneitä kissojani.