Sain kuulla, että exäni on raskaana. Olin hieman yllättynyt itsekkin miten tyynesti sen otin vastaan, ehkä osittain sen takia kun hän oli jo aiemmin ilmoittanut heidän ”aikeistaan”. Olin osannut jo valmistautua tulevaan, tavallaan käsitellyt asiaa ennen sen tapahtumista. Eiväthän tämmöiset asiat ikinä ole helppoja, varsinkaan kun on viettänyt 1/3 osan elämästään toisen kanssa. On olemassa tunteita jotka eivät ikinä kuole tai katoa.
Mutta olen huomannut olevani erittäin suuresti onnellinen hänen/heidän puolestaan. Varsinkin, kun näkee näkee sen ilon ja onnellisuuden heijastuvan hänen silmistään.
Oikeastaan olen jopa vähän innostunut koko asiasta, ja haluaisin jotenkin olla ”mukana” jos vaan mahdollista. Hän tietää että vaikka kaikki muu pettäisi niin on joku, joku joka pysyy rinnalla vaikka tuomiopäivään asti.
Sitä olen vaan hieman kummastellut miten ihmiset odottavat minun suhtautuvan asiaan jotenkin toisin. Pitäisikö minun olla mukamas katkera tai jotenkin kateellinen?
En ole. Olen onnellinen kun hän on onnellinen. Mielestäni tosirakkauden kohdalla niin pitäisi ollakkin. Olen onnellinen myös, kun tiedän että olen kokenut tässä elämässä ainakin kerran tosirakkautta, ja saanut osakseni ihmisen kohtelua. Suuri kiitos siitä kuuluukin hänelle.
Rakastakaa toisianne.