Klikkailin noin viikko sitten vastauksia Ylen nettisivuston vaalikoneeseen (http://yle.fi/vaalikone09/vaalikone.php).
Olipa hyvä idea. Sain kuulla olevani kommari.
Ensin luulin, että vaalikone teki minusta uskovaisen, kun listassa kaikki ehdokkaat näyttivät kuuluvan puolueeseen SKP. Ajattelin, että nyt todistettiin, että meikäläinenkin pääsee muiluttamaan itsensä sisään taivaaseen Pietarin selän takaa (hähää!). Tai vähintään tulisin juttuun puolivillaisesti Jeesuksen ja Johannes Kastajan kanssa, vaikkei koskaan olekaan kastettu. Mukaan mahtui myös yksi vasemmistoliittolainen ja vihreä.
No ei se mitään, klikkasin sitten ensimmäistä vaaliehdokasta tästä kristillisestä puolueesta. ”Siis mitä helv-ä?”.
Istuin viisi minuuttia hiljaisuudessa miettimässä elämääni ja sukujuuriani. Senkö vuoksi se vodka maistui aikoinaan niin hyvin? Suomettumiseni tapahtui yllättävän nopeasti, eihän siinä mennyt kuin kuusi viikkoa. Kymmenen vuotta sitten lukiossa uskonnon tunnilla teimme samantyyppisen kyselyn, mutta tällä kertaa siitä, mihin uskontoon tai filosofiaan kuuluisimme.
No arvatkaa mikä sieltä tuli. Arvostin tilanteen ironiaa, että minusta tehtiin uskonnon tunnin aikaan kommunisti. Se oli varmasti yksi oppisuunnitelman päämääristä.
Toisaalta olen aina halunnut, että kaikilla on kivaa tasapuolisesti ja ettei luonto tuhoutuisi täysin elinaikanani. Nallekarkit siis tasan ja puita istuttamaan. Kommunismi aatteena kuulostaa paperilla hyvältä, mutta käytäntö on jotenkin aina saanut sitä toteuttavan maan mustalle listalle. Siis kenen listalla olisi ensimmäisenä, että olisipa ollut kiva asua entisessä Neuvostoliitossa… Tai Pohjois-Koreassa.
Tulevaisuudessa tulen kieltämään, että sanaakaan en osaa venäjää, ja punainen tietenkin on ihan karsea väri, puhumattakaan sirpeistä… Kamalan vaarallisia. Tähdetkin on sitten ihan perseestä, kuka niitä nyt jaksaa tuijottaa?