Katselen ohi kiitäviä kasvoja, kaikki omalla tavallaan kauniita. Tahtoisin käteni ulos ojentaa ja yhtä koskettaa, en vain uskalla. Olen kahledittu pelkoihini, verentahrivat siteet sielussani pitävät minut paikoillani.
Olen eksynyt oman mieleni sokkeloihin, harhaillut vuosia täällä piilossa peloissani vailla rohkeutta edes yrittää etsiä liekkiä johdattamaan minut ulos eilisen saasteesta joka minut myrkytti. Katakombit ovat olleet myös turvani koska eksyneenä vailla kontaktia olen ollut myös piilossa kivuilta joita yritys uskaltaa minulle tuotti.
Niin monta vuotta olen täällä ollut, niin monta yötä itseni yksin uneen itkenyt. Nyt saa riittää en enään halua pelätä, katselen ruutua ja sen väriloistoa ja on aika uskaltaa.
Olen nyt tässä valmiina, niin ryhdissä kuin voi rikkinäisenä vietereillä ja rautalangalla korjattuna olla. Siistin itseni valmiiksi, pakkasin iloni mukaani mikä jäätyneenä suihkulähteenä sykkii rinnassani. Odotan sinua oikea ihminen tarttumaan käteeni, jotta uskaltaisin ojentaa omani.
Vie minut kahvilaan keskelle väkijoukkoa, anna minun viedä sinut rantaa katsomaan auringon loistoa. Hengitetään yhdessä toistemme tuoksua ja tunnetaan se mitä meidät on tarkoitettu tuntemaan. Ystävyyttä, iloa, surua ja onnea yhdessä.
Ollaan kaksi höpsöä sielua tanssimassa kadulla, suutelemassa kaupan kassalla tai riitelemässä videovuokraamossa mitä katsoa.
Ollaan kaksi yhdessä.