Mieheni jäi viime tammikuussa, vahingossa, kiinni netti-ilmoittelusta. Ilmoituksissa hän haki ”tosissaan” kumppania – eronneena, vapaana miehenä. Hakukriteerit olivat kuin kuvaus minusta – sporttinen, itsenäinen, toista kunnioittava nainen, joka viihtyy maalla, merellä, lomilla ect 😮 Asia tuli shokkina minulle, koska siihen saakka olin ollut aika varma siitä, että riitän miehelleni – kuten hän riitti minulle.
Pitkällisten keskustelujen (joissa hän vakuutti, ettei hän missään vaiheessa ollut aikonut vaihtaa upeaa naistaan toiseen) jälkeen sovimme, että seikkailuja saa olla – puolin ja toisin – ja että kartuttaisimme uusia seksikokemuksia myös yhdessä, pariskuntana. Siltä istumalta laitoin profiilin nettiin.. ja hain meille seuraa.
Odotus oli ihanaa, kutkuttavaa, mutta myös todella tuskastuttavaa. Ei ollut helppoa löytää/saada kolmatta osapuolta seksileikkeihin kanssamme – vaikka olimme näyttävä pariskunta. Oli tulokkaita, jotka peruivat viime metreillä. Oli ehdokkaita, jotka selvästi saivat kiksinsä pelkästä ajatuksesta leikeistä, eivätkä koskaan oikeasti olleetkaan tulossa vierailulle. Usko alkoi jo hiipua, kunnes eräs meitä nuorempi, komea mies laittoi pikaviestin minulle.
Ja mikä kokemus se olikaan! *värähtää muistoista edelleen*
Saunassa kahden miehen kanssa. Ihailemassa kahta hyvintreenattuja – nuorempaa ja vanhempaa – miesvartaloja, joissa hiki helmeili. (Lihakset, joita pitkin hiki virtaa saa vaan aina polveni notkumaan ;-P Onko ehkä vaikeata punttisalilla keskittyä omaan treenaamiseen 😉 ) Takkahuoneessa ”vilvoittelemassa”… polvillani nuolemassa nuoren miehen, ison, kivikovan elimen melkein orgasmiin, kun samaan aikaan oma mieheni hieroo takaapäin klitoristani niin pakahduttavan ihanasti, että meinaan purra tätä ihanaa kalua. Siirryin nuolemaan hikipisaroita vatsalihaksilta – turvallisempaa 😉
Loput voikin kaikki arvata. Kolme kertaa… yläkerrassa… makuuhuoneessa… eri asennoissa. Kaiken kaikkiaan upea kokemus 😛
Halusimme lisää. Nuori mies ei halunnut enempää. Koki, ettei kolmenkimppa pariskunnan kanssa ehkä kuitenkaan ollut hänen juttu. Harmi. Aloimme siis etsimään uutta.
Jonkin ajan kuluttua löysimme naimisissa olevan miehen. Miehen, joka oli aina halunnut kokeilla kolmenkimppaa… joka halusi tehdä sen salassa – vaimoltaan. Meille se sopi. Tällä kertaa asiat eivät vaan menneet niin kuin oppikirjoissa :-/ Mies tuli syyllisyys harteillaan – näkyi joka ilmeestä ja eleestä, ja kertoikin sen – ja laukesi heti alkukäsittelyssä, jonka jälkeen luikki kotiinsa ”häntä koipien välissä”.
Ei se mitään. Etsintä jatkui. Pari miestä viestitteli minulle. Kumpikin oli kovasti tulossa. Toisen kanssa viestit ja sopimukset menivät koko ajan ristiin, koska hän antoi minulle numeron, josta häntä ei tavoittanut… josta hän luki viestinsäkin vain ani harvoin. Toinen oli keskellä rankkaa työrupeamaa. Kun hän olisi ollut vapaa, oma mieheni oli reissussa. Uusista yhteisistä yrityksistä ei siis tullut mitään loppukevään aikana :-/
Samaan aikaan mieheni harrasti sallittuja ”sinkkuseikkailujaan”. Tapasi naisia, jotka luulivat hänen olevan vapaa mies, joka etsii elämänsä naista 🙂 Hän tapasi myös miehiä. Hän oli Thaimaan reissullaan hassujen sattumien kautta saanut huomata, että seksi nuoren miehen kanssa voi myös olla upea kokemus. Ja sen reissun jälkeen määritteli itsensä Bi`ksi.
Jokaisen miesseikkailun jälkeen hän kuitenkin julisti ”Ei minusta kyllä homoa tule!” – vaikka yhtä innokkaasti odotti jo seuraavaa kokemusta. Naureskelin kaikille näille ja kannustin kohti uusia seikkailuja 😀 Naisseikkailuistaan hän ei suostunut kertomaan minulle mitään. Kun yritin kysyä, hän vastasi ”Älä utele!” Kun vaistosin, että hän on ollut treffeillä (tai näin eteisen pöydällä ravintolan kuitin, josta pystyi lukemaan, että kaksi aikuista on ollut romanttisilla treffeillä), raivosi hän ”Mitä vittua sä vahdit mun tekemisiä!”
Alkoi olla hankalaa sulattaa näitä naisseikkailuja. En saanut kysyä mitään, mutta, kun hivelin ihailevasti hänen vatsa- ja rintalihaksiaan, hän kyllä muisti aina kertoa ”Niitä ihailevat kyllä muutkin naiset!” Tai, kun kerroin päivän päätteeksi (tai ennen rakasteluamme), että hän on minun ihana, rakas mies, hän piruili ”Tänä viikonloppuna, ehkä. Ensi viikolla pitääkin olla jonkun toisen mies.” Aloin kokea olevani yksi niistä monista merkityksettömistä suhteista 😮
Vaikka en ole mustasukkaista tyyppiä, aloin kaipaamaan huomiota. En saanut sitä mielestäni mieheltäni, jonka ajatukset olivat muualla. Silloinkin, kun laitoin itseni erityisen kauniiksi (hiukset, meikki, vaatteet – kaikki ajatuksella mielyttää), olin näkymätön hänelle. Tekemisenikin oli itsestäänselvää. En saanut enää edes kiitos-sanaa mistään.
Aloin kohta kyselemään ”Kuka hän nyt sitten on? Hän, joka vie ajatuksesi toisaalle!” En joka viikko, mutta tilanteissa joissa koin, että hän oli ”jossain ihan toisaalla”, kun hänen olisi pitänyt nähdä minut.
Miestäni se alkoi ahdistamaan ja minua kiukuttamaan. Kun lisäksi työmaailmassa olimme tekemisissä keskenämme – ja siellä oli harvinaisen paljon ongelmia päänvaivanamme – otimme yhteen aivan naurettavista asioista. Usein kuitenkin jätimme ne selvittämättä. Annoimme yhteenoton jälkeen pahimman pölyn vain laskeutua ja jatkoimme kuin mitään ei olisi tapahtunut. Jotain tapahtui kyllä.. päässämme. Kasasimme läjä läjän perään törkyä mieleemme – toisiamme vastaan 🙁
Näin mihin olimme menossa – vääjäämättä. Me yhdessä niin töissä kuin vapaalla – puimassa yhteisiä ongelmia. Siinä tilanteessa hän tapailemassa naisia, joilla ei ole mitään tekemistä ongelmien kanssa – jotka luulivat hänen olevan vapaa mies v a i n heille, kullekin tahollaan. Hah!
Minusta tuli likaveden kantaja. Heistä tuli elämän sulostuttajia – hekumaa. Yritin varoittaa häntä siitä.
Yritin löytää pariskuntiakin – kaltaisiamme – parinvaihtajista. (Yhdet treffit ja yhdet bileet kesän aikana eivät vielä johtaneet mihinkään konkreettiseen. Ajatuksena olikin luoda oma yhteinen profiili heidän keskuuteen ja jatkaa kokeiluja syksyllä.) Toiveeni oli saada meille sellaista seuraa, joka ei yrittäisi hajoittaa ydinsyhdettamme, vaikka tarjoaisi kutkutusta ja vaihtelua arkeemme. Sellaista seuraa, joka ymmärtäisi, kaltaisiamme ihmisiä, jotka kaipaavat muiden seuraa ja kosketusta siitäkin huolimatta, että oma kulta on ja pysyy vierellä. Koska rakastin miestäni. Koska olin valmis tekemään kaiken mahdollisen suhteemme eteen.
Eiväthän nämä naisetkaan yrittäneet/halunneet hajoittaa meidän suhdetta. Eiväthän he tienneet minusta – vaikka minä tiesin heistä :-S Heille mieheni oli ihana, kokenut, huomaavainen, huumorintajuinen, v a p a a mies, jota he olivat valmiita miellyttämään. Minua kohtaan hän oli enää harvoin sitä. Useimmiten hän oli ärtynyt, kärsimätön, vaativa, ivallinen ja aivan kaikkeen tyytymätön :-/
Hän haki hekumaa ja minä.. vaikka minulla oli lupa siihen.. en pystynyt käymään edes treffeillä tai pitämään sähköpostitse/puhelimitse yhteyttä vapaisiin miehiin – enkä harrastanut seksiä kenenkään muun kuin mieheni kanssa. Miksi? Koska en halunnut alkaa vääristämään tunteitani miestäni kohtaan. En halunnut tehdä hänestä – niin kuin mieheni teki minusta – sylkykuppia ja jostain minuamukaniinpaljonparemmin ymmärtävästä ja ajattelevasta miehestä kaikken positiivisten ajatusteni ruumiillistumaa. En halunnut katsoa – kuten hän minua – arvostelevin silmin ja sanoillani pilkat, mielessäni vaaleanpunaiset harhakuvitelmat jostain toisesta.
Kun arki koittaa – alkuhekuma katoaa uudesta suhteesta – hekumasta elävä mies/nainen, joka jätti hyvän ja rakastavan ihmisen taakseen, yleensä huomaa, että ”ruoho ei ollutkaan vihreämpää” aidan toisella puolella. Parhaimmassa tapauksessa saa samaa, mistä lähti pois. Ja viimeistään, kun riitoja tulee, miettii/katuu, miksi ihmeessä lähti pois hyvästä suhteesta. Pahimmassa tapauksessa saa painajaisen, josta joutuu oikeusteitse tappelemaan itsensä pois. (Joskus – tosin – löytää elämänsä rakkauden, joka kestää läpi vuosien ja vuosien.) Tästä syystä alunperin sallin seikkailut. Luulin kaikkien avoimien keskustelujemme jälkeen, että myös mieheni ajatteli samalla tavalla.
Meillä o l i hyvä suhde. Meillä oli upeaa seksiä. Meillä oli hauskoja hetkiä ja ikimuistoisia retkiä. Meillä oli yksi kunnon kimppakokemus – aivan upea – jota piti vielä tänä syksynä ja tulevana talvena seurata monta muuta.
Mikä siis riittää? Mihin ihminen on tyytyväinen? Tekeekö se, että kaikki on niin helposti käsillä/tavoitettavissa, meistä lähes kyltymättömiä? Tekstiviestit, joilla voi pitää salaista hekumaa yllä kenkään muun (oman naisenkin) tietämättä. Sähköpostit, joita voi lähetellä toisilleen, eikä kukaan muu tiedä niistä mitään.
Minä tiedostan ja hyväksyn sellaisten miesten, joilla on vaan pakko olla jotain muuta sutinaa oman suhteensa lisäksi, tarpeen. Tosin olen aina tiennyt (ja nyt itsekin jouduin sen karsaasti kokemaan) siihen liittyvät riskit – jos/kun sen tarpeen tyydyttämisen miehelleen sallii. Parhaimmassa tapauksessa saa itselleen miehen, joka arvostaa enemmän kuin ketään muuta – todella kunnioittaa, koska saa täyden vapauden olla juuri se mies, joka on. Pahimmassa tapauksessa tulee hylätyksi ja poljituksi kerta toisensa jälkeen, kun uudet ”Hekumat” menevät ajatuksissa ja teoissa ydinsuhteen edelle.
Suhteiden ja seikkailujen salliminen on kaksiteräinen miekka, johon kovin moni nainen ei halua tarttua. N y t minä viimeisenä voin heitä siitä tuomita. Ensimmäisen kerran tartuin siihen. (Minulla taisi ensimmäistä kertaa olla mies, joka uskalsi kertoa – tosin vain minulle :-/ – että yksi nainen ei riitä. Sen sijaan, että olisi kärähdyksen jälkeen pyydellyt anteeksi ja vannonut uskollisuutta.) Ja kuinka kävi? Kannustuksesta ja mukanaolosta huolimatta jäin rannalle odottelemaan uutta kuljetusta. Uskallanko sallia sitä jatkossa – kun siitäkään ei saa mitään takuita!?!
On aina tuskaista katsoa itselleen niin rakkaan ja tärkeän selän loittonemista…