aas on sitten yksi tavallisen tylsä päivä takana. Alkaa joo tämä touhu toistaa itseään, kun ei tässä elämässä kyllä yhtään mitään tapahdu. Ja mitäs tässä voisi edes toisaalta tapahtua? No ainakin voisin päästä flunssasta vihdoin ja viimein eroon. Sekin piristäisi jo kummasti. No, ainakin postissa on kaikkea kivaa tulossa: levyjä, bluray soitin on tilattu, Fringen 3. kausi ja vaatteita. Vaatteita varmaan ostan joulun jälkeen alennuksesta lisää. Nyt on kiva ostaa kuteita kun tietää mistä pitää, eikä ole jarrupoljinta elämssä rajoitteena. Eli on sinkkuudessa puolensakin.
Vanhemmat käväs tänään kahvilla ja oli mukavaa saada vieraita tupaan. Saa edes hieman sosiaalista kontaktia pidettyä ihmisiin. Ja pääsinhän jopa kauppaan hakemaan tarjouksessa ollutta colaa:) Olihan siellä taas jonoa ja posti oli ihan turvoksissa. Onneksi olin maksanut kaikki lähetykset jo valmiiksi ettei tarvinut jäädä jonottamaan. En koskaan voi lopettaa ihmettelemästä miten sekaisin tämä maa menee, kun kauppa on yhden päivän kiinni. Ei se ruoka kuitenkaan kesken lopu. Ihan järjetöntä hamstraamista. Itse käyn kaupassa n. kerran viikossa ja ostan kerralla kunnolla. Ei sitten tarvitse koko ajan hakea jotain puuttuvaa. Ei sitten tule ostettua niin paljoa kaikkea turhaa.
Nyt pitäisi lapsille ostaa joululahjat ja se on hankalaa. Vaikka tiedän jo mitä ostan, mutta joulu vaan tekee nyt todella kipeää. Mieluiten unohtaisin koko joulun ja heräisin sen jälkeen. Ei sen puoleen uusi vuosikaan paljoa jaksa innostaa. Uusi vuosi, uudet itkut ja paskat. Jostain syystä tässä alkaa olla aika kyyninen kaiken suhteen jo, joten ei alkavalta vuodelta viitsi odottaa mitään. Onneksi on pari reissua tiedossa, ne piristävät ihan takuulla. Ja olo on sellainen, että voisi jo nyt karata johonkin.
Välillä miettii pakosti, miksi kirjoitan tänne edes. Sekin tuntuu turhalta. Ehkä vain olen turhautunut tällä hetkellä elämääni, jota yritän rakentaa taas kerran uudelleen. Rupeaa sekin väsyttämään. Hetken olet toisen kanssa onnellinen, sairastut masennukseen, sitten se on bye bye baby baby goodbye. Ja uusien ystävien löytäminen tuntuu aivan mahdottomalta, tosin siihen vaikuttaa myös ujouteni. Olisi vaan todella hienoa löytää samanhenkisiä ihmisiä.
Mikähän siinä on, että ihmisiin tutustuminen on todella hankalaa heti kun et opiskele? Sitä vaan ei löydy ystäviä mistään. Heti jos lähestyt baarissa jotakuta, olet iskemässä tai vonkaamassa. Joten ei paljoa innosta baareissa aloittaa keskustelua kenenkään kanssa, ellei toinen sitä aloita. Netissä on minusta sama ongelma. Nettituttuja saattaa löytyä, mutta siihen se jääkin. Ja tietyillä foorumilla on yksinäisiä ihmisiä vaikka miten paljon, yksinäisyys on jo kansantauti tässä maassa.
Jotenkin tässä asiassa ollaan pattitilanteessa. Lähestyt baarissa=olet iskemässä. Netissä laitat viestiä, olet iskemässä. Ja netin kohdalla vaatimustaso toisen ihmisen kohdalla on aivan järjettömän korkea, lähes mahdoton. Sitten ihmetellään ja valitetaan, kun ei ketään löydy ja ollaan yksinäisiä. Eikä asiaan ainakaan parannusta ole tulossa, kun katsoo nykyajan mies/naisihanteita. Niitähän meiltä odotetaan, että näytämme kaikki malleilta, koska muuten emme kelpaa. Ja netissä meininki on vielä julmempaa kuin oikeassa maailmassa. Nettiin sentään voi luoda verkko minän ja elää netissä sellaisena kuin haluaisi olla. Muttei sitäkään voi oikein tehdä kuin hetken.
Mikäs sitten avuksi? Millä sais ihmiset ottamaan uudet ihmiset vastaan sellaisina kuin he ovat, ilman mitään ennakkovaatimuksia? Onko se edes enää mahdollista, vai onko tämä utopiaa? Luulen ettei tähän tulla enää palaamaan todella pitkään aikaan, jos koskaan. ”Täydellisyyden” tavoittelu vaan kiihtyy ja me epätäydelliset syrjäydymme. Näin se vaan menee, kai se on sitä Darwinin evoluutioteoriaa osaltaan.
