Tänään on taas kerran ollut peruspäivä. Tämä blogi alkaa jo nyt hienosti toistaa itseään, muttei tässä elämäntilanteessa nyt kamalasti voi (kai) tapahtua. Tosin yleensä minulle sattuu ja tapahtuu, joten tämä tasaisuus on ihan jopa nautittavaa vaihtelua. Aika on mennyt tutuissa merkeissä ja aloitin nyt vihdoin ja viimein levyhyllyn siivoamisen. Sieltä voisi karsia turhat kiekot pikkuhiljaa tilaa viemästä pois. Samaa teen elokuville ja sieltäkin on lähtenyt iso läjä poistolaariin. Vielä kun ne vaan saisi myytyä pois, olisi tietty aina parempi. Ei tässä asiass auta poissa silmistä, poissa mielestä.
Ja koska on keskiviikko, se tiedää Fringen katselua illalla:) Se on ainoa tv-sarja, jota seuraan säännöllisesti telkkarista. Muutoin töllö on melkein kiinni, ellen katso leffoja. En vaan viitsi turhaan sitä pitää auki, kun ei sieltä yleensä koskaan tule katsottavaa. Joskus tulee joku leffa, dokkari tai konsertti, jonka viitsii jopa katsoa, mutta se on melko harvinaista. Olen hieman ronkeli telkun kohdalla vissiin:) Mutta onneksi on lukemattomia kirjoja hyllyssä ja kirjasto kävelymatkan päässä, jos kirjat loppuvat kesken. Apu on aina lähellä:)
Huomenna onkin mukava päivä edessä. Pitkän taistelun jälkeen pääsen tapaamaan lapsiani! Lasten äiti on estänyt tapaamiset vedoten masennukseeni ja itse vaatinut päästä arvioimaan vointini, vaikka hän on itse mielenterveyspotilas. Oh the irony. Joten nyt vihdoin sain oikeuden päätöksen ja säännölliset tapaamiset. Tämä on oikeasti kuin ennenaikainen joulu, vaikka jännittää ihan pirusti. Poikani tuskin edes muistaa minua enää, hän kun on 1,5v ja viimeksi nähty kerran elokuussa ja sitä ennen maaliskuussa. Tämä onkin ihme kyllä ainoa asia, josta olen ex-vaimolle katkera. En vaan kaikesta muusta jaksa olla katkera, koska se ei vie mihinkään eikä auta asioita yhtään.
Nyt meinaan keväällä vetää koko elämän remonttiin alkaen ensi kuusta. Joo ei ehken ole kevät, mutta ensi kuussa alkaa salitreenit taas ja ensi vuonna rempataan loppuelämää esim. suunnittelemalla opiskelua.
