Mun emo kysy tänää viäks mä käyn opiskelees. Sanon et joo ja meinasin saa täst tutkinno kevääl. Se oli yllättyny ja mua vitutti. Se kysy kui kaua mä oon oikeesti jo opiskellu iha ku tot ois ollu vuasikymmen tj ja mä sanon et viime syksyst. Se oli viä yllättyneempi: toine talvi jo tulos! Sekää ei usko et mä kykenisin suarittaa jotai loppuu asti. Kukaa ei usko et mä pystysin keskittyy kauemmi ku tunni.
Ei nii et mun emo ois ikinä muutenkaa uskonu et mä kykenisin johoki mut mä aina välillä melkest uskon et tekisin tän jutu valmiiks. Vittu etton vaikee ylläpitää moraalii pitemmästi ku pual tuntii kerrallaa. Vittu et se aina kykenee masentaa mut paril eleellä, paril sanalla iha toisellai ku kukaa muu. Se tuntee mut nii kaukaa et se käy silt joteki luantasesti.