Sinun lautasiisi painetaan
hehkuvalla raudalla merkki.
Kuolemaasi asti sinä tiedät:
kuulut hänelle, joka
sinut omistaa.
Mene, lähde vain.
Mutta minne menisit.
Pakene, ui, kahlaa
virrat, itke ne.
Korsku, syvällä kaviometsässä, kun
talvi kulkee hitain askelin.
Mutta sinun harjasi on jo palmikoitu,
se on leikattu tasaiseksi.
Sinua on
viipyvä käsi sukinut.
Minne menisit.
Mereltä merelle
käy tuuli, ryteiköt
valostuvat, tummuvat.
Mutta aina
elämässä, kuolemassa
kuulut hänelle.
Olet hänen.
– Sirkka Turkka